Lapsi kiukutteli ja huusi koko kahdeksan tunnin lennon ajan – ärsyyntynyt matkustaja kuvasi kaaoksen: "Mikä painajainen"

Saksasta Yhdysvaltoihin matkustaneiden lentomatka muuttui painajaiseksi, kun kolmevuotias alkoi huutaa eikä lopettanut koko kahdeksan tunnin lennon aikana.

Vanhemmat varmasti tietävät, ettei lasten kanssa matkustaminen ole aina maailman helpointa. Myös suomalaisvanhemmat ovat aiemmin kertoneet lastensa lentokoneissa sattuneista raivokohtauksista. Australialaisäidillä tilanne äityi niin pahaksi, ettei lentoyhtiö enää suostunut ottamaan perhettä paluulennolle.

Tilanne on vaikea vanhemmille, mutta niin se saattaa olla myös kanssamatkustajille – varsinkin, jos lennolla on pituutta. Tällaisen epämiellyttävän lentomatkan joutuikin eräs amerikkalaismies kokemaan.

"Hänen äitinsä ei tee lähes mitään"

Newyorkilainen taiteilija Shane Townley oli matkalla Lufthansan lennolla Saksasta New Yorkiin 26. elokuuta 2017. Ennen kuin lento edes ehti lähteä noin kolmevuotias poika aloitti kiljumisen. Poika kiukutteli, huusi ja riehui penkkien päällä koko kahdeksan tunnin lentomatkan ajan.

Kokemuksensa Townley kuvasi videolle, jonka mies on jakanut YouTubessa.

– Katso, kuinka tämä lapsi juoksee ja huutaa koko lennon ajan samalla, kun hänen äitinsä ei tee juuri mitään estääkseen häntä, mies kirjoittaa YouTubessa.


"Mikä painajainen"

Pojan äiti yritti saada lapsen aisoihin muutaman kerran, esimerkiksi käskemällä penkkien päällä kattoa hakkaavaa lasta rauhoittumaan ja pyytämällä lentoemäntiä laittamaan nettiyhteyden päälle, jotta poika voitaisiin rauhoitella iPadin avulla.

Daily Mailin mukaan nuori poika kärsii kehitysvammasta, joka vaikuttaa tämän käytökseen.

Muut matkustajat joutuivat vain tyytymään korviensa peittelyyn ja toivomaan, että lapselta loppuisi energia ja tämä lopettaisi. Niin ei kuitenkaan käynyt. Kun lentomatka vihdoin loppui ja kone saapui lentokentälle, olivat kaikki helpottuneita.

– Mikä painajainen, herranjumala – kahdeksan tuntia huutoa, yksi matkustajista kuuluu sanovan videolla vetäen matkalaukkuaan ramppia alas.

Somessa osa ymmärsi, osa ei 

YouTubessa video on kerännyt jo yli 900 000 katselukertaa, ja aiheesta on herännyt keskustelua sosiaalisessa mediassa. Osan mielestä äiti ja poika olisi pitänyt poistaa lennolta ja vanhempien tulisi kantaa vastuu tämän käytöksestä. Osa taas kritisoi Townleyta, sillä hän kutsui lasta paholaiseksi.

Kommentoijat huomauttavat, että vanhemmilla olisi muutenkin hankaluuksia lapsen kanssa kahdeksan tunnin lennolla, saati sitten kehitysvammaisen lapsen kanssa.

– Yritä elää sen kanssa vuorokauden ympäri, eräs kommentoi.

Lähteet: Yahoo News, Daily Mail, YouTube

***

Lapsiperheen arki – miten sitä jaksaa? 7:36

Lue myös:

    Uusimmat