Lapsen järki kasvaa satulassa? Ratsastamisen ja älykkyyden välillä on mielenkiintoinen yhteys

Ratsastaminen voimistaa tunnetusti kehoa, mutta uuden tutkimuksen mukaan satulaan hyppääminen auttaa myös älyllisten kykyjen vahvistamisessa.

Hevosella ratsastaminen ei ole vain hauskaa ja hintavaa, vaan japanilaisten tutkijoiden mukaan myös hyödyllistä. Tulevaisuuden ylioppilaiskokeisiin valmistavien kurssien sijaan vanhemmat voivatkin etukäteen sijoittaa lapsensa ratsastusharrastukseen – kehonhallinnan lisäksi tämä ajanviete nimittäin saattaa tehdä lapsestasi älykkäämmän.

Frontiers in Public Health -julkaisussa esitellyssä tutkimuksessa japanilaiset tutkijat pääsivät kyseiseen lopputulemaan tutkimalla kolmeen ryhmään jaettuja 10–12-vuotiaita, terveitä lapsia. Tokion yliopiston tutkijat teettivät pienillä koehenkilöillään yksinkertaisen reaktiokykyjä sekä laskutaitoja mittaavan testin sekä ennen että jälkeen ratsastuksen. Tutkimuksessa havainnointiin lisäksi lasten sykettä sekä muutoksia kolmiulotteisessa hahmotuskyvyssä.

Hevosella ratsastamisen todettiin kehittäneen lasten muistia, oppimiskykyä sekä ongelmanratkaisutaitoja. Vähemmän vaikutusta ratsastuksella oli laskutaitoon. Myös hevosella oli merkitystä: parhaimpiin tuloksiin pääsivät 141-senttisellä ruunalla ratsastaneet lapset.

Oppimisliike lähtee lantiosta

Mukavien seurausten syyksi tutkijat selittivät hevosen lantion liikkeen. Kävi nimittäin ilmi, että hevosen kävelyn aiheuttama tärinä aktivoi aivojen tahdosta riippumatonta hermostoa, mikä välillisesti saattoi vaikuttaa älyllisten toimintojen paranemiseen.

– Hevosen liike syöttää sen selässä istuvalle ihmiselle uudella tahdilla sekä motorisia että aistillisia ärsykkeitä. Tärkeää hevosen kävelyssä on sen kiihdyttävä vaikutus ratsastajan kolmiulotteiseen hahmotuskykyyn. Tutkimuksessamme havaitut muutokset lasten käyttäytymisessä saattoivatkin johtua tästä nopeuden muutoksesta, sanoo tutkimusta johtanut Tokion yliopiston professori Mitsuaki Ohta.

Tutun sanonnan mukaan liike lähtee lantiosta, eikä aivojumppa ilmeisesti tee poikkeusta sääntöön. 

***


Lue myös:

    Uusimmat