Lapin hiihtokeskuksissa kuhisee pääsiäisen aikaan

Huhtikuu on puolivälissä, mutta hiihtokeskusten kausi jatkuu täyttä häkää. Suomen hiihtokeskusyhdistyksen mukaan noin puolet hiihtokeskuksista on auki ainakin pääsiäisen yli.

Yhdistyksen toiminnanjohtaja Harri Lindfors arvioi, että pääsiäisen näkymät ovat keskusten kannalta hyvät. Tähän viittaavat muun muassa majoituspuolelta kuullut tiedot sekä Levin viime päivien lipunmyynti.

Lindfors sanoo, että mitä pohjoisempaan mennään, sitä enemmän hiihtokeskuksissa on pääsiäisenä väkeä ja sitä tärkeämpi se keskuksille on.

– Lapin keskuksille pääsiäinen on perinteisesti varmaan tärkein sesonki. Siltä se näyttää tänäkin pääsiäisenä.

Myös Keski-Suomessa valtaosa keskuksista on auki. Sen sijaan eteläisessä Suomessa on auki enää yksi keskus, Pälkäneen Sappee. Esimerkiksi Hollolan Messilä on jo kiinni, koska hiihtäjät alkoivat kevään tullen huveta.

Jotkut jatkavat vappuun ja äitienpäiväänkin

Lindfors luonnehtii kaikkien keskusten lumitilannetta hyväksi. Auki olevissa keskuksissa valtaosa rinteistä on hänen mukaansa auki. Myös latutilanne vaikuttaa hänen mukaansa hyvältä, joskin arvion tekeminen on vaikeampaa, koska paikoin laduista vastaavat muut tahot kuin hiihtokeskukset.

– Kyllähän ainakin lomakeskuksissa ladut pidetään pääsiäisenä kunnossa.

Pääsiäinen on tänä vuonna suhteellisen myöhään, joten monissa keskuksissa kausi päättyy tähän. Pohjois-Suomessa on kuitenkin keskuksia, jotka jatkavat vappuun asti ja jotkut jopa äitienpäivään.

Lue myös:

    Uusimmat