Lännen Media: Suomeen jäävät kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ovat kuntien vastuulla
Osa turvapaikanhakijoista ei poistu maasta, vaikka saa kielteisen turvapaikkapäätöksen. Heidän kohtalonsa on viime kädessä kuntien vastuulla. Asiasta uutisoi Lännen Media.
Jo yli 6 000 irakilaista on saanut kielteisen päätöksen. Suurin osa on valittanut siitä hallinto-oikeuteen.
Pakkopalautukset Suomesta Irakiin kangertelevat, koska palautussopimusta maiden välillä ei toistaiseksi ole.
Lännen Median mukaan kielteisen turvapaikkapäätöksen Suomessa saaneiden mutta silti maahan jäävien pakolaisten asuminen ja toimeentulo jää viime kädessä kuntien vastuulle. Kunnat toivovatkin pikaisesti ohjeistusta toimeentulotuesta.
Yksikään Lännen Median tavoittamista viranomaisista ei halua arvioida sitä, miten suureksi maahan luvatta jäävien irakilaisten määrä voi kasvaa.
– Koska lähdemme siitä, että heitä ei jää. Että Suomeen ei synnytetä sellaista ilmiötä kuin vaikka Ruotsiin on syntynyt, eli ihmisiä on ilman papereita laittomasti maassa ja he pyrkivät elämään näin, sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg vastaa Lännen Median lehtien haastattelussa.
Hallituksen on määrä hyväksyä ensi kuussa toimintasuunnitelma tilanteen ratkaisemiseksi.
Uusimmat
-
16:32
MTV seuraa: USA ja Latvia maalikarkeloissa! Jenkkitähti hurjassa iskussa
-
16:19
Sky: Chelsea löysi uuden päävalmentajan
-
16:06
Tampereen vallanneet latvialaiset ihastuivat suomalaisille tuttuun hoilotukseen – äkkilähtö Suomeen oli iso satsaus: "Kuin häät"
-
16:05
Ministeriön toimittamat tiedot: Karu kuva suomalaisesta mielenterveyskriisistä
-
16:00
Krista Kosonen 40 vuotta! Näin päivänsankari on muuttunut vuosien varrella
-
15:55
Moottoripyöräjengit ottivat yhteen Yhdysvalloissa: Aseiden vaiettua jäseniä oli vähemmän
-
15:45
Texasin edustajainhuone päätti: Trumpin kiivaana tukijana tunnettu oikeusministeri saa virkasyytteen
-
15:40
Tietopyynnöt paljastavat kipeitä ongelmia ja leikkausaikeita – hallitusneuvotteluiden seuraava kriisipesäke on sote
-
15:38
Verstappen kärjessä, Alonso ainoana kannoilla – MTV seuraa Monacon GP:tä
-
15:32
Lukijat jakavat parhaat vinkkinsä kesän kotimaanmatkailuun – "Juuri sopiva kesähaaste"
-
15:05
Autoilija ajoi 20 pyöräilijän ryhmään Ruotsissa, kaksi loukkaantui vakavasti
-
15:00
Historiallinen kiinalaiskone teki neitsytlentonsa – "Pääsimme eroon 800 miljoonan paidan nöyryytyksestä"
-
14:52
Venäjä teki ilmaiskun Kiovaan – MTV seuraa sotaa
-
14:39
Venäläinen nationalisti varoittaa Prigozhinin suunnittelevan Putinin syrjäyttämistä
-
14:26
Jalkapallofani Monty, 4, sulatti sydämet laulullaan – kerännyt jo miljoonayleisön
-
14:19
Salkkarit-tähti Inna Tähkäsen esikoinen syntyi: "Tästä kesästä tulee paras ikinä"
-
14:17
Maria Veitolan muokatuilla kuvilla mainostetaan epäilyttävää tuotetta: "Viimeinen asia, missä haluaisin olla mukana"
-
14:12
Taikuri Henri Kemppaisen temppu suorassa lähetyksessä aiheuttaa kiusallisen hiljaisuuden – lopputulos yllättää Niinan ja Loren täysin
-
14:00
Video: Erdogan jakaa rahaa äänestäjille vaalipäivänä
-
13:55
Autoliiton turvaistuintesti: Yksi kannattaa jättää kauppaan
-
Lataa lisää