Lännen Media: Kuopiolaisäiti kertoo koulun kiristyneestä ilmapiiristä – osa opettajista pelkäsi jotain tapahtuvan: "Luokassa oli ollut jonkinlaista kismaa"

Kuopion epäilty surmaaja oli yksinäinen jo lukiossa – samassa rapussa asunut henkilö kertoi huolestuneensa:"On vaikuttanut siltä, että kaikki asiat ei varmaan ole ihan hyvin" 2:52
Video: Kuopion epäilty surmaaja oli yksinäinen jo lukiossa – samassa rapussa asunut henkilö kertoi huolestuneensa: "On vaikuttanut siltä, että kaikki asiat ei varmaan ole ihan hyvin".

Kuopiolaisäiti Piatta Miettinen kertoo Lännen Median haastattelussa, että muutamalla Savon ammattiopiston opettajalla oli jo aiemmin huoli siitä, että koulussa saattaisi tapahtua jotain. Asiasta uutisoi Turun Sanomat

Miettinen kertoo tuntevansa joitain koulun Savon ammattiopiston opettajia, jotka olivat aiemmin ilmaisseet huolensa siitä, että koulussa tapahtuu jotain. 

Opettajat eivät kuitenkaan olleet tarkentaneet, mikä huolen varsinainen syy oli.

– Ilmeisesti luokassa oli ollut jonkinlaista kismaa nuorten välillä jo ennen tätä tapahtumaa, Miettinen kertoo Lännen Medialle.

Savon koulutuskuntayhtymän johtaja Heikki Helve puolestaan kommentoi Lännen Medialle, ettei oppilaitoksella ollut etukäteen tietoa kouluun kohdistuvat konkreettisesta uhasta. 

Kuopiossa sijaitsevassa Savon ammattiopistossa tapahtui eilen kouluhyökkäys, jossa koulun opiskelija puukotti muita oppilaita ja koulun henkilökuntaa sapelimiekalla. Yksi henkilö kuoli, ja kymmenen loukkaantui.

Lue myös:

    Uusimmat