Lakimuutos: Suomi voisi jatkossa antaa sotilaallista apua muille valtioille

Uusi laki helpottaisi kansainvälisen avun antamista ja saamista kriisitilanteissa. Lakimuutos sai vauhtia Pariisin terrori-iskujen jälkeen.

Suomi voi jatkossa antaa sotilaallista apua muille valtioille, mikäli eduskunta hyväksyy kevään aikana käsiteltäväksi tulevan lakiesityksen. Tällä hetkellä Suomen lainsäädäntö ei mahdollista sotilaallisen avun antamista eikä vastaanottamista.

Lakiesityksen pohjana on asiantuntijatyöryhmän mietintö, joka luovutettiin perjantaiaamuna ulkoministeri Timo Soinille (ps.).

Työryhmän mukaan lakimuutosta tarvitaan muun muassa Suomen ja Ruotsin yhteistyön tiivistymisen sekä kansainvälisen turvallisuustilanteen muuttumisen takia.

– Tarve Suomen viranomaisten resurssien käytölle kansainvälisen avun tilanteissa ja tarve luoda valmiudet kansainvälisen avun vastaanottamiseen Suomessa lisääntyvät ja kehittyvät toimintaympäristön muuttuessa, mietinnössä todetaan.

Lakiuudistuksen tavoitteena on lisäksi selkeyttää Suomen valtionjohdon päätöksentekoa kansainvälistä apua koskevissa tilanteissa.

Pariisin iskut käännekohta

Lainsäädännön uudistamistarve on ollut tiedossa jo pitkään. Laajempaan keskusteluun asia nousi toissavuonna Ruotsin sukellusvenejahdin ja viime vuonna Ranskan terrori-iskujen aikaan.

Pariisin iskujen jälkeen Ranska pyysi muilta Euroopan mailta apua EU:n Lissabonin sopimukseen kirjatun keskinäisen avunannon lausekkeen eli niin sanottujen turvatakuiden puitteissa.

Lausekkeen mukaan muut jäsenmaat auttavat kaikin mahdollisin keinoin, jos yksi maa joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun EU-maa pyysi turvatakuiden käyttöönottoa.

Ranskan tapahtumien jälkeen muun muassa tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) korostivat sotilasavun mahdollistavan lainsäädännön kiireellisyyttä.

Nyt valmisteltavalla lakimuutoksella halutaan erityisesti varmistaa, että Suomi pystyy täyttämään EU-sopimusten velvoitteet.

Ulkoministeriön viime maaliskuussa asettama työryhmä julkaisi mietintönsä suunniteltua aiemmin.

Eri hallinnonalojen asiantuntijoista kootulle ryhmälle oli alun perin annettu työskentelyaikaa toukokuun loppuun asti.

Lue myös:

    Uusimmat