OAJ:n johtava lakimies Erkki Mustosen mukaan Alppilan yläkoulusta erotettu opettaja käytti häiriötilanteessa laillisia voimakeinoja, eli Mustosen mielestä erottaminen oli laiton.
Hän on nähnyt tilanteessa kuvatun kännykkävideon, jossa opettaja ja oppilas käyvät ensin sananvaihtoa ruokalassa, ja lopulta opettaja työntää oppilaan ruokalasta ulos.
Lain mukaan opettaja saa käyttää kohtuullisia voimakeinoja, jos oppilas käyttäytyy häiritsevästi tai uhkaavasti.
– Videolla näkyy, että oppilas selvästi häiritsi. Hän muun muassa solvasi opettajaa muiden läsnäollessa. Irtisanottu opettaja ja tilanteessa ollut toinen opettaja määräsivät oppilaan poistumaan ruokalasta. Määräystä ei noudatettu, jolloin kohtuullisia voimakeinoja käyttäen on ollut oikeus poistaa oppilas tilasta.
– Minusta opettajan toimet menivät tässä tapauksessa kohtuullisuuden ja puolustettavuuden piiriin – sen mitä videolta saa käsitystä, sanoo Mustonen.
Mustonen sanoo että "kohtuullinen voimakeino" määrittyy kunkin tilanteen mukaan.
– Opettaja saa poistaa oppilaan esimerkiksi kädestä kiinni pitäen tai selästä työntämällä
– Usein oppilas tekee vastarintaa, jolloin 'kohtuullisuus' käytännössä kasvaa. Täytyy ottaa huomioon oppilaan ikä, tilanteen uhkaavuus ja vastarinta, kun arvioidaan kohtuullisuus.
Näin Ruotsissa: Niskuroivan oppilaan saa työntää pois
Opetuspomo: Opettajan potkut oli oikea ratkaisu
Alppilan kouluvideo: "Pidätsä ittees vielä kovana?"
Opetusministeri: En ota kantaa - tuomioistuin ottaa
Erotettua opettajaa tukee yli 100 000 netissä