Laihduttaja-Tane: Rouvan ompelumitta joko kutistuu tai vartaloni ohenee

Studio55.fissä seurataan kevään ajan yhteensä kymmenen yli viisikymppisen laihdutusurakkaa. Tauno "Tane" Malola kertoo nyt päiväkirjassaan kokemuksiaan ensimmäiltä painonpudotusviikoilta.

Tiistaina 21.2. sain viestin, että minut on aktivoitu Keventäjät-palvelun käyttäjäksi.

Normaali kuviohan menee siten, että ensin tulee suuri innostus, sitä seuraa hämmästys, sitten retkahdus ja päätyy katastrofiin?

Innostuksen vallassa otin varaslähdön Keventäjät testiryhmässä. Kalorit kuriin, liikettä niveliin ja päivittäinen seuranta sekä päiväkirjan täyttö gramman ja millilitran tarkkuudella alkoi.

Suuren innostuksen vallassa omat metodit käyttöön, ja sitten kohti uutta vartaloa.

Otin nettipäiväkirjan käyttöön 23.2., siis varaslähdöllä, sain päivittäiseksi kalorisuositukseksi n. 1 800 kcal. Innostuksen jatkuessa sauvakävely, ylimääräiset lumityöt, kävely maastossa ja uinti tulivat mukaan, joten päivittäinen kalorimäärä jäi nettona liikunnan jälkeen reippaasti miinukselle.

Päivittäistä kalorisuositusta korotettiin 5.3. ollen 2.154,9 kcal, digi-vaaka näyttää alenevaa lukemaa, ja Rouvan kankainen ompelumitta joko kutistuu tai sitten vartalo ohenee.

Paino on pudonnut kahdessa viikossa 3.4 kg ollen nyt tasan 111 kg, ja vyötärön ympärys pudonnut 5 cm, 112 centtiin.

Varaslähtöni ansiosta testiryhmän virallisen starttipäivän lukemat ovat siis vähän alhaisemmat.

Tässä on tavoitteeni:

Suuren innostuksen vallassa myös asiaan vihkiytyminen ja liiton vahvistaminen saa uusia muotoja, exel-taulokointi avuksi ja tavoitteen seurantataulukkoa muodostamaan, 16 kilon tavoite kolmessa kuukaudessa:

16 kg / 3 kk = 5,33 kg/ kuukausi

16 kg /14 viikkoa = 1,14 kg/ viikko

16 kg / 92 päivää = 174 g/ päivä

Helppoa eikö totta, tavoitekin on saavutettu kahdella ensimmäisellä viikolla!

Nyt lienee moitteiden aika, ei tuollaisella vauhdilla ja niukalla ruokavaliolla saa laihduttaa. Jo-jo on jo karannut käsistä, kilot tulee takaisin kahdessa viikossa ja tuplana! Arto Nybergillä on tapana sanoa: " Se jää nähtäväksi", näin myös jojoilu kohdaltani.

Seuraa palstaani kahden viikon välein samalla kannustaen minua tavoitteessani, minulla kun ei ole tapana antaa periksi ensimmäisissä vastoinkäymisissä.

Jatkossa tutustun tarkemmin Keventäjien ruoka-suosituksiin ja luen huolellisesti Keventäjät kirjan, myös ravintoanalyysin tilaaminen on kahden viikon jälkeen ajankohtainen.

Pakolliset messuoluet

4.3. vierailimme Helsinkin messukeskuksessa Urheilu- ja vapaa-ajan messuilla. Onnenpyörän pyöräyttäminen tuotti palkinnoksi jauhemaisen ravintolisäpakkauksen laihduttamiseen, sitä sitten kokeilemaan kolmen päivän ajaksi ja tulos jää nähtäväksi?

Messumatkaan vaan sisältyy aina ne pakoliset messuoluet, jotka tällä kerta supistettiin kolmeen mellakkaan, joista yksi käveltiin messuhallissa kahden jäädessä kaloreina odottamaan maanantain ponnistuksia.

Näillä mennään kaksi viikkoa, lisää edistyksestäni viikolla 12.

Lue myös Tanen aiempia kertomuksia laihduttamisesta:

Lue myös:

    Uusimmat