Lahtelaisyleisö kiehui – näin hylättyä maalia kommentoi erotuomarikouluttaja

Läheltä piti: Pelicans - Kärpät 4:52
Tästä on kyse: Pelicansilta hylättiin avauserässä maali visuaalisena häirintänä.

Pelicansin kapteeni Miika Roine johti Liigassa joukkueensa upeaan kotivoittoon Oulun Kärpistä perjantaina. Roine iski kauden ensimmäiset maalinsa, kun Pelicans katkaisi kahden ottelun tappioputkensa 4–2-voitolla.

Tappio oli oululaisille vasta toinen varsinaisen peliajan puitteissa.

– Pelicans ansaitsi voittonsa. Kaksi erää jaksoimme kamppailla hyvin, mutta jotenkin sellainen fiilis jäi, että myimme kolmannen erän pikkuisen liian halvalla. Tämä oli kaiken kaikkiaan viihdyttävä kiekkoilta, Kärppien päävalmentaja Lauri Mikkola sanoi.

Ottelussa nähtiin mielenkiintoinen tilanne avauserässä, kun Henri Nikkanen ohjasi Alex Lindroosin viivakudin maaliin. Osuma kuitenkin hylättiin, koska Antti Tyrväinen teki maskia maalivahdin alueella. Lahtelaisyleisö kävi tilanteen jälkeen kuumana.

Hylkäyksen syy oli visuaalinen maalivahdin häirintä. Se on uusi sääntö tälle kaudelle.

– Tuomio meni sääntökirjan mukaan ihan oikein, erotuomarikouluttaja Juha Pajunen sanoi.

Voit katsoa tilanteen ylälaidan videolta.

Pelicansiin palannut Mikko Kousa oli tyytyväinen joukkueen kasvojenpesuun murheellisen Jukurit-tappion jälkeen.

– Halusimme näyttää, että osaamme yhä pelata jääkiekkoa. Peli-ilme oli sellainen kuin halusimmekin, Kousa sanoi tyytyväisenä.

Lue myös:

    Uusimmat