Tommi Niemelä parahti HIFK-hyökkääjän rumasta tempusta: "Ihmetyttää, ettemme saa siivottua näitä lajista"
Pelicans ja Helsingin IFK kohtasivat toisensa jo kolmatta kertaa kuluvalla kaudella. Lahtelaiset nappasivat kolmannen voittonsa – tällä kertaa futisnumeroin 1–0. Kamppailun ainoan maalin viimeisteli jatkoajan puolivälissä Pelicansin tsekkihyökkääjä Lubos Horky.
KIERROSRAPORTTI: Kärppien rämpiminen jatkuu potkuista huolimatta, HIFK nollattiin Lahdessa – näin SM-liigassa pelattiin tiistaina
Ottelun parhaimmat pelaajat seisoivat molempien joukkueiden tolppien välissä. Niko Hovinen torjui 21 kertaa, virkaveli Jasper Patrikainen merkkautti 23 torjuntaa. Patrikainen venyi edellisessä matsissa Porissa myös nollapeliin, joten liigan kuumin maalivahti taitaa löytyä tällä erää Lahdesta.
– Muurina seisominen on aika nastaa. Pelasimme ja puolustimme tosi hyvin. Täytyy toivoa, että torstaina tulee Oulussa vielä se kolmas nollapeli, niin sitten kelpaa odottaa hyvillä mielin joulua, Patrikainen naurahti.
IFK koki toisen peräkkäisen tappion. Päävalmentaja Ville Peltonen piti silti näkemästään.
– Jäällä oli kaksi erittäin sitoutunutta joukkuetta. Paikat olivat vähissä. Ehkä tietyt laatuasiat jäivät vähän vajaaksi, mutta nyt meni näin.
Pelissä nähtiin yksi ikävä tilanne, kun HIFK-hyökkääjä Micke-Max Åsten jyräsi Pelicansin Aatu Jämsenin, jonka peli jäi kesken. Erotuomarit katsoivat videolta polvitaklausta, vaikka tilanteessa näytti tulevan osuma päähän.
– Harmittaa ja ihmetyttää, ettemme saa tällaisia tilanteita siivottua lajista. Taklaus menee kurinpitoon, mutta samat veijarit ne sielläkin tilannetta tarkastelee kuin pelitapahtumassakin, Pelicansin päävalmentaja Tommi Niemelä sanoi.
Video Åstenin ja Jämsenin tilanteesta näkyy jutun yläreunasta.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
17:51
Poliisi tutkii hautarauhan rikkomista Kolarissa – pyytää silminnäkijähavaintoja viikonloppuyön tapahtumista
-
17:50
Emil Ruusuvuori sai toivotun tuloksen neljännellä yrittämällä
-
17:43
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa
-
17:37
SM-liigaseuran niskassa miljoonavelat – merkittävä ulostulo tilanteesta
-
17:32
Lidliltä tärkeä muistutus kaupan kassalla myytävistä muovipusseista
-
17:26
HJK:n valmentajasekoilu päättyi tuplapotkuihin – Aki Riihilahti selvittää tehtyjä virheitä: "Minä olen vastuussa"
-
17:16
Omakanta-palvelun häiriö on päättynyt
-
17:11
Leijonien vastustajalle merkittävä päätös: Kevin Fialan kurinpitoasia ratkaistu
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
16:45
Käärijän lomakuva herätti fanien huolen – "Muistakaa jätkät ne…"
-
16:43
Lähijunia peruttu pääkaupunkiseudulla
-
16:39
Kaksi vangittu Kärsämäen kiinniottotilanteesta, jossa poliisi ampui ihmistä – aseenkäyttö selvitetään
-
16:38
OP: Asuntosijoittajat palaamassa markkinoille
-
16:32
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
16:30
Miesten outo öinen liikehdintä hermostutti naapurustoa – poliisin ratsia paljasti, ettei kyse ollutkaan prostituutiosta
-
16:26
Lentomatkustajat kuvasivat järkyttävän näyn: Koneen moottori syttyi tuleen kesken lennon Intiassa
-
16:21
Assange sai luvan jäädä toistaiseksi Britanniaan
-
16:20
Tove Janssonin lapsuudenkoti myynnissä – tältä miljoona-asunto Helsingin ytimessä näyttää
-
16:15
Jos ostit tämän tuotteen Rustasta, älä käytä
-
15:57
Unkarilaiset pyörittivät laajaa paritusrinkiä Suomessa vuosien ajan – rikoshyöty 800 000 euroa
-
Lataa lisää