Lahden Renkomäen apteekin myyntivarastosta on löytynyt lääkejätettä ja reseptilääkelaatikossa useista lääkevalmisteista yhteensä useita kymmeniä irrallisia lääkeliuskoja ja yksittäisiä injektiolääkeruiskuja. Tämä selviää lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean päätösasiakirjasta, jolla apteekkari sai kirjallisen varoituksen.
Hämeen poliisi aloitti perjantaina esitutkinnan Renkomäen apteekista. Tutkintailmoitus on kirjattu epäillyistä lääkerikoksesta ja väärennyksestä. Poliisin mukaan apteekin toiminnassa on ollut epäselvyyksiä muun muassa lääkkeiden toimittamisessa asiakkaille ja lääkelain vastaisessa lääkevaihdossa. Lisäksi epäillään, että lääketoimitustietoja olisi väärennetty.
Fimea pyysi lokakuun lopussa poliisia selvittämään, onko apteekin toiminnassa syytä epäillä rikoksen mahdollisuutta.
STT:n saamasta asiakirjasta selviää, että apteekissa on ollut puutteita jo vuonna 2014. Tuolloin kyseessä oli tavanomainen tarkastus uusille apteekkareille, kertoo Fimean johtaja Eija Pelkonen.
Nykyinen apteekkari on toiminut Renkomäen apteekissa vuodesta 2011. Vuoden 2014 tarkastuksessa havaittiin, että apteekissa säilytettiin myyntivarastoon kuulumattomia lääkkeitä tavaralähetysten vastaanottoon tarkoitetun pöydän alla avoimessa laatikossa sekä taustatilan hyllyllä ilman karanteenimerkintöjä.
Pelkosen mukaan tarkastuksen tulokset olivat niin tavanomaisia, ettei uusintatarkastusta nähty tarpeellisena.
– Jos puutteet ovat vakavia, uusintatarkastus tehdään ilman muuta.
– Ei ole ollut mitään viitteitä siitä, ettei puutteille olisi annettu asianmukaista selvitystä, korjaustoimenpidettä ja aikataulua, Pelkonen lisää.
