Lähipäivien lämpenemisellä vaarallinen seuraus – "Pääkallokelit pahenevat"

Päivisin sohjoa, öisin kuuraa – meteorologi kertoo lähipäivien sään 4:08
Aurinko on odotettu möllykkä, vaikka aiheuttaa nyt liukkautta.

Hyvin vaihtelevat säät ovat olleet viime aikoina normi. Sama jatkuu myös lähipäivinä.

Sulamisvesiä kuitenkin muodostuu maan etelä- ja keskiosissa. Lämpötilat nousevat päivisin niukasti plussan puolelle.

– Tänään mennään etelä- ja keskiosissa nollan ja neljän asteen vaiheille. Kun aurinkokin vähitellen pääsee esiin, tarkoittaa se pääkallokelien pahenemista, summaa Salminen.

Tulevina päivinä lumen osalta eletään kovaa aikaa, pääsuunta on sulaminen. Tänään pohjoisessa voi sadella jokunen sentti.

– Tällä hetkellä lunta on runsaasti, mutta lähipäivinä sitä sulatellaan.

Ensi yönä lämpötila laskee pakkaselle koko maassa, mikä tietää huonoa ja jopa erittäin huonoa ajokeliä.

– Pohjoisessa kyseessä on kertynyt lumi sekä liukkaat tienpinnat. Etelämmässä märät pinnat jäätyvät, joten luvassa on mustaa jäätä ja kuuraa.

Aurinko paistaa, mikä innostaa ulos. On kuitenkin syytä muistaa, että liukasta piisaa.


Lue myös:

    Uusimmat