Lähes viikon kestäneet mielenosoitukset jatkuvat Sudanissa – armeijalta odotetaan tärkeää ilmoitusta

Sudanin mielenosoittajien johtajat ovat kehottaneet protestoijia kerääntymään maan armeijan päämajan eteen, missä mielenosoitukset ja istumalakot ovat kestäneet jo lähes viikon. Sudanin armeija puolestaan kertoi televisiossa antavansa pian "tärkeän ilmoituksen".

Armeijan päämajan lisäksi samassa rakennuskompleksissa sijaitsevat puolustusministeriö ja presidentin virka-asunto.

Armeija ei eritellyt, mitä ilmoitus koskee, mutta diplomaattilähteet ovat arvelleet, että pitkään kestäneet mielenosoitukset olisivat kypsyttäneet maan presidentin Omar al-Bashirin viimein eroamaan.

Silminnäkijöiden mukaan armeijan päämajaan on aamun aikana tullut useita joukkoja kuljettavia sotilasajoneuvoja.

Viranomaisten mukaan ainakin 49 ihmistä on saanut surmansa hallintoa vastustaneissa mielenosoituksissa sitten joulukuun.

Vallankaappauksella valtaan vuonna 1989 noussut Bashir kuuluu pisimpään Afrikassa vallassa olleisiin valtionpäämiehiin. Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) haluaa hänet oikeuden eteen vastaamaan kansanmurhaa ja sotarikoksia koskeviin syytteisiin.

Lue myös:

    Uusimmat