Lähes sata ehdokasta kilpailee Millennium-teknologiapalkinnosta

Kolmatta kertaa jaettavaa palkintoa tavoittelee myös neljä suomalaista ehdokasta. Millennium-palkinnon arvo on miljoona euroa.

Vuoden 2008 Millennium-teknologiapalkinnosta kilpailee 99 ehdokasta. Eniten ehdotuksia palkintolautakuntaan on tullut Yhdysvalloista, Saksasta ja Ranskasta. Suomalaisia ehdotuksia palkinnon saajaksi on neljä.

Palkintosäätiön mukaan tämänkertaisten ehdokkaiden joukossa on sekä tunnettuja nimiä että suurelle yleisölle tuntemattomia teknologian kehittäjiä.

Pääpalkinto on miljoona euroa. Joka toinen vuosi jaettavan palkinnon tehtävä on tuoda esiin teknologian roolia elämän laadun parantajana ja kertoa Suomesta korkean teknologian maana.

Ensimmäisen Millennium-teknologiapalkinnon sai kaksi vuotta sitten World Wide Webin keksijä Tim Berners-Lee. Toisen palkinnon sai viime vuonna japanilainen professori Shuji Nakamura kirkkaan sinisen, vihreän ja valkoisen ledin eli puolijohdevalon sekä sinisen laser-valon kehittämisestä.

Palkinnon myöntää Millennium-palkintosäätiö, jonka taustalla ovat suomalaiset järjestöt, teollisuus ja Suomen valtio. Kolme tai neljä loppusuoralle selvinnyttä finalistia julkistetaan 8. huhtikuuta ja voittaja palkitaan 11. kesäkuuta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat