Lähentelystä syytetyn miesopettajan mukaan kyse on väärinkäsityksistä

Häirinnästä syytetty helsinkiläisen Kallion lukion teatterin mieslehtori kiistää STT:lle, että olisi harjoituksissa ahdistellut oppilaita.

–  Tuollaisessa harjoittelussa on hyvin voimakkaita tilanteita, ja on ihan ymmärrettävää, että ne voi käsittää väärin.

Miesopettaja sanoo, että 15–20 vuotta sitten hänen opetustapansa on ollut hyökkäävä, mutta kyse on ollut voimakkaan ilmaisun hakemisesta.

–  Uran alussa ammattitaitoni siinä asiassa ei ollut kovin hyvä.

Useat STT:n haastattelemat lukion ex-oppilaat ovat kertoneet viime vuosiin jatkuneista seksuaalissävytteisistä harjoituksista, joiden lomassa opettaja on lähennellyt heitä. Opettajan mukaan "provosoiva käytös" on jäänyt 15–20 vuoden taakse.

Osa ex-oppilaista on kertonut opettajan lisäksi piirittäneen heitä harjoitusten ulkopuolella esimerkiksi yömyöhään tullein tekstiviestein, pitkin halauksin, ja yksi kertoo opettajan myös seuranneen häntä koulun läheisyydessä.

–  (Näitä) en voi mitenkään ymmärtää, opettaja sanoo.

Kiistättekö, että näin olisi tapahtunut?

–  Missään semmoisessa mielessä ei ole tapahtunut.

Hän kertoo lähettäneensä kerran produktion yhteyshenkilönä toimineelle oppilaalle kello 23 aikaan viestin liittyen siihen, että oli tyytyväinen esityksen etenemiseen.

Lue myös:

    Uusimmat