HS: Kallion lukion opettaja miettii joka päivä, olisiko hän voinut estää koulussa raportoidun ahdistelun

Ahdisteluepäilyjen vuoksi myrskyn silmään joutuneen Kallion lukion eräs naisopettaja pohtii Helsingin Sanomissa, olisiko hän voinut tehdä jotain toisin. Lukion teatterin lehtoria epäillään oppilaiden ahdistelusta ja epäasiallisesta käytöksestä.

STT kertoi asiasta ensimmäisenä viime viikonloppuna. Viikon aikana asiaa on pengottu, ja nyt 61 oppilasta on syyttänyt lehtoria epäasiallisuuksista.

Samalla on ryhdytty puhumaan siitä, että erikoisista opetusmetodeista ja häirinnästä tiesivät Kallion lukiossa kaikki.

Opettaja kertoo HS:ssä, että raskasta on ollut.

– Tahtoisin katsoa niitä ihmisiä silmiin ja kysyä, että ajatteletko sä oikeasti, että mä tiesin. Että mä niin vähän välitin, etten olisi tehnyt mitään.

Oppilaiden mukaan lehtorin tunneilla tehtiin usein näytelmäharjoituksia, joissa oli paljon seksiä, itsetyydytystä ja jopa raiskauksia.

Kallion lukio on ilmaisutaidossa erityistehtävän saanut lukio, jossa opiskellaan muiden muassa teatteria, kirjoittamista, tanssia ja puheilmaisua.

Lehden haastattelema naisopettaja kertoo tienneensä nyt epäiltynä olleen lehtorin saaneen 2004 suullisen huomautuksen käytöksestään. Sen vuoksi naisopettaja oli muun muassa tarkistanyt myöhään venyneiden teatteriharjoitusten aikana luokasta, että siellä oli runsaasti oppilaita, myös poikia.

Miesopettaja teki myös väitöskirjan, fyysisestä teatteriopetuksesta.

Naisopettaja tiesi lehtorin maineen teatterin opettamisen guruna jo omalta opiskeluajaltaan. Hän kertoo ajatelleensa jo silloin, että onko esitysten tekotapa liian hurja.

Naisopettaja kertoo nähneensä viikon aikana koulunsa käytävillä järkyttyneitä opettajia. Hän uskoo, ettei koulussa ollut julkista salaisuutta.

 

Lue myös:

    Uusimmat