Lähde: Prinsessa Catherine harkitsee piipahdusta kansalaisten eteen kuningas Charlesin juhlapäivänä
Prinsessa Catherine saattaa tehdä yllätysesiintymisen Trooping the Colour -paraatipäivän aikana, mikäli tuntee olonsa tarpeeksi hyväksi.
Syöpähoitojaan jatkavan prinsessa Catherinen, 42, kerrotaan sisäpiirilähteiden mukaan harkitsevan yllätysesiintymistä muiden kuninkaallisten rinnalla Buckinghamin palatsin parvekkeella Trooping the Colour -paraatipäivänä 15. kesäkuuta, kertoo Independent.
Trooping the Colour -tapahtumalla juhlistetaan virallisesti monarkin, kuningas Charlesin, 75, syntymäpäivää, vaikka tämän varsinainen syntymäpäivä on marraskuussa. Yksi juhlan odotetuimmista hetkistä on se, kun kuninkaallinen perhe kokoontuu Buckinghamin palatsin parvekkeelle katsoman ilmavoimien ylilentoa ja tervehtii samalla kansaa.
Prinsessa Catherinea ei olla nähty julkisuudessa vuoden 2023 joulupäivän jälkeen. Vuoden alussa hänelle tehtiin laaja vatsan alueen leikkaus, jonka jälkeen hän sai syöpädiagnoosin, josta kertoi julkisesti maaliskuussa. Sisäpiirilähteen mukaan Catherine saattaisi piipahtaa palatsin parvekkeella Trooping the Colourin aikana, mikäli hän "tuntee olonsa tarpeeksi hyväksi".
Mikäli näin tapahtuisi, se kuitenkaan tuskin olisi vielä suora indikaatio siihen, että Catherine olisi palaamassa edustustöihinsä. Hiljattain Kensingtonin palatsin tiedottaja kertoi prinsessan palaavan töihinsä sitten, kun hänen lääkärinsä antavat siihen luvan. Joidenkin lähteiden huhuilujen mukaan Catherinen töihinpaluu ei välttämättä koita edes tämän vuoden aikana.
On kuitenkin varmaa, että Trooping the Colourin aikana Catherine joutuu jättämään väliin oman velvollisuutensa. Kensingtonin palatsi vahvisti torstaina 30. toukokuuta, ettei Catherine hoida tavanomaista tarkastusupseerin rooliaan perinteisessä everstin katselmuksessa 8. kesäkuuta, vaan hänen sijaansa sen toimittaa kenraaliluutnantti James Bucknall.
Hiljattain Buckinghamin palatsi vahvisti niin ikään syöpähoitojaan jatkavan kuningas Charlesin osallistuvan juhlapäivän menoihin. Kuninkaan odotetaan tarkastavan sotilasjoukot ratsain perinteen mukaisesti.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää