Noin 200 ulkomaalaista pääsi pois Kabulista ensimmäisellä evakuointilennolla sitten USA:n vetäytymisen

Uudet evakuoinnit tehtiin Qatar Airwaysin lennolla, mutta niiden järjestäjästä ei ole täyttä selvyyttä.

Noin 200 ulkomaiden kansalaista on lentänyt pois Afganistanista. Kyseessä on ensimmäinen evakuointilento äärijärjestö Talebanin hallitsemasta maasta sen jälkeen, kun Yhdysvallat sai vetäytymisensä päätökseen elokuun lopussa.

Qatar Airwaysin lennolla Qatarin Dohaan evakuoitavien joukossa on paitsi Yhdysvaltojen myös muiden maiden kansalaisia. Tuoreeltaan ei ole tietoa, onko evakuointia ollut järjestämässä muita maita kuin Qatar, joka on muutenkin toiminut välittäjänä Talebanin ja länsimaiden neuvotteluissa.

Yhdysvallat oli sanonut, että Afganistanissa oli ennen tätä päivää enää satakunta Yhdysvaltain kansalaista.

Afganistanista evakuoitiin viime kuun lopussa kovassa kiireessä ja kaaoksessa yli satatuhatta ihmistä samalla, kun Yhdysvaltojen sotilaat poistuivat maasta. Evakuoinnin yhteydessä Kabulissa kuoli toistasataa ihmistä.

Taleban kieltänyt mielenosoitukset

Afganistanissa valtaan noussut Taleban on kieltänyt iskulauseet ja mielenosoitukset, joilla ei ole virallista hyväksyntää. Brittilehti Guardianin mukaan maan sisäministeriöstä varoitettiin, että luvattomista mielenosoituksista on luvassa ankarat lainmukaiset seuraukset.

Kiellon vaikutus näkyi heti torstaina, kun muutamia pääkaupunki Kabuliin suunniteltuja mielenosoituksia peruttiin. Pakistanin suurlähetystön edustalle kaavailtu protesti peruttiin sen järjestäjän mukaan Talebanin asettaman kiellon takia. Toisesta Kabuliin suunnitellusta mielenosoituksesta ei näkynyt merkkejä paikalla, jolla se oli tarkoitus pitää.

Torstaina Kabulin kaduilla oli uutistoimisto AFP:n toimittajien mukaan näkyvästi enemmän Talebanin aseistettuja taistelijoita vartiossa.

Mielenosoituksista kertoneita toimittajia pahoinpideltiin

Eri puolilla maata on viime päivinä järjestetty joitakin mielenosoituksia. Kymmenet naiset osoittivat eilen mieltään uutta hallintoa vastaan Kabulissa ja Badakhshanin maakunnassa. Mielenosoittajat kritisoivat sitä, että uudessa hallituksessa ei ole yhtäkään naisministeriä.

Britannian yleisradioyhtiö BBC uutisoi, että paikallismedian mukaan joitakin naisia pahoinpideltiin ennen mielenosoitusten hajottamista.

Afganistania seuraava paikallinen Kabul Now -verkkolehti kertoi eilen Twitterissä, että sen toimittajia oli pidätetty ja pahoinpidelty, koska nämä olivat olleet seuraamassa protesteja Kabulissa. Toimittajat vapautettiin myöhemmin.

Taleban varoitti keskiviikkona kansalaisia olemaan osallistumasta protesteihin ja kehotti myös journalisteja olemaan raportoimatta niistä.

Käytännössä kaikki uuden hallinnon ministerit edustavat Talebanin vaikutusvaltaisimpia jäseniä, osa sen väkivaltaisinta Haqqani-verkostoa, joka on syyllistynyt useisiin väkivallantekoihin. Joukossa ei ole yhtään naista tai Afganistanin vähemmistöryhmien edustajia.

Yhdysvallat on kertonut olevansa huolissaan Talebanin nimeämästä uudesta hallituksesta. EU:n mukaan väliaikaishallinto ei täyttänyt lupauksia siitä, että hallintoon otettaisiin monipuolisesti mukaan eri ryhmien edustajia.

Lue myös:

    Uusimmat