Lähde: Lisätietoa Madonnan voinnista – vuoteenomana asunnossaan, bakteeri-infektion oireet rajuja

Madonnan sairastumisen oireiden kerrotaan olevan yhä rajuja, vaikka laulaja pääsi tehohoidosta kotiin keskiviikkona.

Yhdysvaltalainen popikoni Madonna, 64, joutui lauantaina 24. kesäkuuta kehittyneen infektion vuoksi sairaalaan tehohoitoon useiksi päiviksi. Torstaina 29. kesäkuuta uutisoitiin laulajan päässeen sairaalasta kotiin. 

Madonnan manageri Guy Oseary kertoi tämän sairastumisesta Instagram-tilillään ja hänen päivityksensä mukaan Madonnan odotetaan toipuvan täysin sairaudesta.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Artistin Celebrations-maailmankiertueen oli määrä alkaa heinäkuun 15. päivä, mutta Madonnan terveydentilasta johtuen sen alkamista lykättiin. 

TMZ uutisoi nyt lähteiden kertovan, etteivät laulajan läheiset ihmiset usko, että tämä pystyy aloittamaan maailmankiertuettaan. 

Lähteiden mukaan Madonna olisi "oksentanut hallitsemattomasti" siitä lähtien, kun hänet kotiutettiin sairaalasta, ja että infektio jylläisi yhä laulajan kehossa. Sisäpiirilähteet kertovat, että Madonna olisi vuoteenomana newyorkilaisessa asunnossaan. 

Kertoman mukaan Madonna olisi ollut äärimmäisen vastahakoinen, kun hänet vietiin sairaalaan juhannuslauantaina. Lähde kertoo Madonnan avustajan olleen artistin kanssa samaisena lauantaina, jolloin tämän kunto romahti ja hallitsematon oksentelu alkoi. 

Lähteet ovat aiemmin kertoneet, että Madonnalla olisi ollut kuumetta yli kuukauden ajan ennen tehohoitoon joutumista, minkä laulaja oli ilmeisesti yrittänyt pitää salassa muilta. 

Madonnan kerrotaan olleen huolissaan siitä, että hänen terveydentilansa voisi vaarantaa maailmankiertueen, jota hän on työstänyt ahkerasti. Hoitoon hakeutumisen viivyttely kuitenkin pahensi bakteeri-infektiota entisestään. 

Laulajan yhteyshenkilöt eivät ole tiedottaneet kiertueen kohtalosta, mutta Madonnan kerrotaan olevan todella halukas jatkamaan työntekoa, vaikka hänen läheisensä ovat kehoittaneet tätä lepäämään. 

Lue myös:

    Uusimmat