Laava virtasi Kuussa huomattavasti tiedettyä pidempään – uudet kivinäytteet paljastavat täysin uusia tietoja

1:15
Näin Kiinan taikonautit saapuivat uudelle avaruusasemalle kesäkuussa – katso videolta aluksen onnistunut telakoituminen

Kiinan kuulennolla kerättiin näytteitä, jotka paljastuivat yllättävän tuoreiksi. Tutkimus julkaistiin Science -tiedejulkaisussa.

Kiinan Chang’e-5 -kuulennolla kerätyt kivinäytteet ovat paljastuneet kaksi miljardia vuotta vanhoiksi – tai nuoriksi, näkökulmasta riippuen.

Kiinnostavaa on se, että Oceanus Procellarum eli Myrskyjen valtameri -nimisestä kraatterista kerätyistä näytteistä löydettiin basalttia. Se on vulkaaninen kivi, joka muodostuu laavan jäähdyttyä. Se taas tarkoittaa, että Kuussa on virrannut laavaa vielä kaksi miljardia vuotta sitten.

Edellisen kerran Kuusta saatiin kivinäytteitä 1970-luvulla. Tuolloin kerätyt näytteet olivat kolmen miljardin vuoden takaa, eli huomattavasti vanhempia.

Mikä sai Kuun vulkaanisen toiminnan jatkumaan niin pitkään?

Tutkijoita kiehtoo se, miten massaltaan pienen Kuun vulkaaninen toiminta on pysynyt yllä niinkin pitkään kraattereiden syntymisen eli taivaankappaleiden iskeytymisen jälkeen.

– Yksi mahdollisuus on, että ehkä Kuu pysyi niin pitkään aktiivisena sen ja Maan kiertoratojen vaikutuksesta, sanoo Manchesterin yliopiston tutkija Katherine Joy BBC:lle.

– Ehkä Kuu vaappui kiertoradallaan edestakaisin, ja tuloksena oli vuorovesilämpeneminen. Eli vähän kuin Kuu saa aikaan vuorovesi-ilmiön Maassa, niin ehkä Maan painovoiman vaikutus venytti Kuun pintaa ja sai aikaan kitkasta aiheutuvaa lämpöä.

BBC:n mukaan uuden tutkimuksen tärkeimpiä tuloksia on se, että se edistää kraattereihin perustuvaa planeettojen iän arviointia.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja