Työtapaturma suisti Vesa Koiviston 26 vuotta sitten lähes liikuntakyvyttömäksi. Lääkärit tarjosivat avuksi pilleripurkkia ja väläyttivät mahdollisuutta pyörätuoliin joutumisesta. Lopulta Vesa sai jatkuvista kivuista tarpeekseen. Hän marssi kuntosalille ja otti ohjat omiin käsiinsä.
Vesa Koiviston elämä sai vuonna 1986 dramaattisen käänteen. Rautarakennemiehenä toiminut Vesa siirteli painavia palkkeja helsinkiläisellä työmaalla.
− Tein jatkuvaa kiertoliikettä palkit käsissäni. Yhtäkkiä tunsin voimakasta kipua kyljessäni, Vesa kertoo.
Tunnollinen työmies jatkoi kivusta huolimatta hommiaan. Päivän päätteeksi kipu otti miehestä yliotteen.
− Jalkani eivät tahtoneet kantaa. Työkaverit joutuivat kantamaan minut autolle.
Lääkkeiden voimalla eteenpäin
Vesa määrättiin lääkärissä röntgenkuviin. Niissä ei näkynyt mitään erikoista. Lääkäri epäili vammaa iskiakseksi. Kipuileva mies pantiin sairaslomalle ja mukaan annettiin mittava lääkearsenaali.
Tästä alkoi Vesan kaksi ja puoli vuotta kestänyt piina.
− Söin päivittäin kourallisen pillereitä. Aamuisin en tahtonut päästä sängystä ylös. Oikea jalka ei ottanut painoa vastaan. Vessaan pääsin konttaamalla ja siitä lääkkeiden voimalla pystyasentoon ja töihin.
Vesa alkoi turhautua. Hän oli toivonut jo aiemmin pääsevänsä magneettikuvauksiin, mutta lääkäri piti toimenpidettä liian kalliina. Kukaan ei suostunut tutkimaan kipujen syytä tarkemmin.
− Lopulta hermot yksinkertaisesti paloivat. Päätin, että tämä saa riittää. Marssin uudestaan lääkärin puheille ja vaadin palvelua.
Leikkaus ei auttanut
Magneettikuvaus paljasti yli kaksi vuotta kestäneiden kipujen syyn välittömästi. Kyseessä oli välilevyrepeämä. Jumittunut hermojuuri aiheutti sen, että Vesan oikea jalka oli mennyt liikuntakyvyttömäksi.
Vesa pääsi diagnoosin myötä leikkaukseen. Oikeasta diagnoosista huolimatta operaatio ei tuottanut toivottua tulosta.
− Sain leikkauksen jälkeen ohjeeksi kipristellä joka aamu vaurioitunutta jalkaa. Tein kuten käskettiin. Puoli vuotta myöhemmin jalka oli yhä liikuntakyvytön.
Vesa repi turhautuneena lääkärin antamat ohjeet. Kipristely oli yhtä tyhjän kanssa.
− Lääkäri varoitti, että jos en tee harjoituksia ja kuntouta jalkaani, voin joutua tulevaisuudessa pyörätuoliin.
Voimailu pelasti Vesan
Lääkäristä saamaansa apuun pettyneenä Vesa keksi ottaa yhteyttä paikalliseen kuntosaliyrittäjään. Tapani Valkonen laittoi asiakkaansa niskaan ensi töikseen 20-kiloisen tangon.
− Laskeuduin kyykkyasentoon, enkä päässyt sieltä enää ylös, Vesa kertaa kuntonsa tasoa.
Ammattilaisen opastus alkoi kuitenkin tuottaa hitaasti mutta varmasti tulosta. Vesa voimaili säännöllisesti ja haastoi vaurioitunutta jalkaa yhä vaativampiin suorituksiin.
Kolme vuotta kuntosaliharjoittelun aloittamisesta Vesa kyykistyi vaivatta harteillaan 150-kilon edestä painoja. Harjoittelu koukutti miehen muussakin kuin toipumismielessä.
− Olen treenannut aktiivisesti 24 vuoden ajan. Jalkani on nykyään lähes ennallaan, Vesa kertoo voimailun käänteentekevistä tuloksista.
Suomen mestari
Vesa vihkiytyi uuteen harrastukseensa siinä määrin, että hän ryhtyi harrastamaan kehonrakennusta kilpailumielessä ja on sittemmin myös niittänyt menestystä. Vuonna 2000 hän oli lajin Suomen mestari.
− Voimailu on vaikuttanut ratkaisevasti koko elämääni. Saliharjoittelu on myös sosiaalinen henkireikä. Olen miettinyt monet kerrat, että ilman treeniä minulle olisi käynyt todella huonosti.
66-vuotias Vesa on saanut huomata, ettei hän häviä kunnossa nuoremmille.
− Kerran eräs asiakas tokaisi harjoittelun lomassa, että helppoahan minun on treenata, kun olen niin nuori, Vesa naureskelee.
Studio55/Jenni Kokkonen
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.
Uusimmat
-
20:31
Mitä väriloistoa! Yhdysvalloissa järjestettiin maailman isoin kuumailmapallotapahtuma
-
20:24
Islannin hallitus eroaa
-
20:18
Valtteri Palin jakoi asian, jonka huomasi parinvaihdon aikana Mika Saukkosesta: "Olen ylpeä siitä"
-
20:02
Huuhkajista lupaavia merkkejä – Englanti-pelissä erikoispiirre
-
20:01
"Puhtaan eroottinen" – näin tuomarit kehuivat Arja Korisevan TTK-tanssia
-
19:56
Mysteerimöykyt ihmetyttävät Kanadan rannikolla – tutkijatkin ymmällään
-
19:48
Pyrstötähti laskee auringon perässä – nähtävillä vielä ehkä pari viikkoa
-
19:45
Saana Akiola palasi TTK-parketille Benjamin Peltosen kanssa
-
19:39
Pentagon toimittaa Israelille tehokkaan Thaad-ohjuspuolustusjärjestelmän
-
19:31
Huuhkajilta karu virhe! Manchester Cityn tähti hiljensi Helsingin olympiastadionin
-
19:23
Aira Samulin oli viimeistä kertaa TTK:ssa lähes tasan vuosi sitten – Kiti Samulin saapui kunnioittamaan mummonsa muistoa
-
19:15
Mikä on manuaalinen juoksumatto ja miten se toimii?
-
18:53
Israelin puolustusministeri: Israel ei aio päästää Hizbollahia takaisin lähelle raja-aluetta
-
18:36
HIFK:n valinta yllätti Sami Kapasen – "Eikö olisi löytynyt?"
-
18:18
Lamine Yamal liputettiin ulos maajoukkueesta – FC Barcelona joutui jännittämään
-
18:15
Mika Saukkosen TTK-taival on herättänyt keskustelua – näin selostaja itse vastaa: "Ymmärrän sen, että joku pahoittaa mielensä"
-
18:08
Kenialaistähti juoksi hirmuisen maailmanennätyksen
-
17:58
Englannin ryhmästä pelottavia uutisia – Joel Pohjanpalo pudotettiin penkille
-
17:56
Huuhkajien faneilta koruton arvio illan ottelusta: "Kyllä on kinthaalla Riveen luotto tällä hetkellä"
-
17:45
YK:n rauhanturvaajien mukaan Israel tunkeutui heidän asemiinsa Etelä-Libanonissa
-
Lataa lisää