Lääkärin yllättävät vinkit: Näin helpotat kroonista kipua
Kun kipu kroonistuu eivätkä lääkkeet tuo helpotusta, apua voi löytyä yllättävistä keinoista.
Kroonisen kivun hoidossa suositaan ensisijaisesti lääkkeettömiä hoitokeinoja. Niiden merkitys nousee esille myös Käypä hoito -suosituksissa, lääkäri ja kipututkija Helena Miranda kertoo Studio55.fi-lähetyksessä.
– Pitkittyneessä kroonisessa kivussa lääkehoidon teho on aika vaatimaton. Yli puolet kroonisesta kivusta kärsivistä ei hyödy lääkehoidosta millään lailla.
Voimakkaat kivut häiritsevät helposti yöunia, mutta pitkään jatkunut unettomuus voi osaltaan myös herkistää kivulle.
– Pidempiaikainen unettomuus saattaa jopa moninkertaistaa riskin, että joskus myöhemmin voi kehittyä tällainen laaja-alainen kiputila, kuten esimerkiksi fibromyalgia.
– Kipu ei välttämättä lievity jos unettomuutta ei hoida. Hyvin nukutun yön jälkeen sen kivun kanssa on huomattavasti helpompi pärjätä.
Mirandan mukaan myös nauraminen helpottaa kivun oireita. Tutkimuksilla on osoitettu, että ihmisten kipukynnys on noussut heidän katsottuaan esimerkiksi stand up -komiikkaa.
Jopa kissavideoita katsomalla voi helpottaa kivun tuntemuksia.
– Itse asiassa kissavideoita on ihan tieteellisesti tutkittu, että ne energisoivat ja vähentävät ahdistusta. Se on yksi hyvä kivunhallintakeino.
– Nauruhan itsessään tuottaa monia myönteisiä fysiologisia reaktiota. Aivot alkavat tuottaa hyvän olon hormoneja endorfiineja.
Mistä krooninen kipu johtuu? Miksi kipukokemuksia vähätellään? Katso koko lähetys!
Uusimmat
-
23:49
Poliisi kohdisti valvontaiskun taksiliikenteeseen Oulussa: Huomautuksia sateli roppakaupalla
-
23:32
Suninen loisti, Rovanperä kävi ulkona tieltä, Lappi keskeytti rumasti – näin Chilen MM-rallin perjantai eteni
-
23:31
Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys
-
23:11
Yhdysvallat kertoo Serbian lisänneen joukkojaan Kosovon rajalla – kehottaa vetäytymään
-
22:59
SM-liigavalmentaja tuuttasi täyslaidallisen kulisseissa – ei voinut käsittää tätä yksityiskohtaa: "Se pitäisi kai erottaa?"
-
22:59
Britannian vastaus Venäjän valevaaleihin: "Emme koskaan tunnusta Venäjän aluevaatimuksia Ukrainan alueella" – MTV seuraa sotaa
-
22:47
Venäjän hiihtotähdet edelleen pannassa – iso päätös vahvistui
-
22:17
YK aloittaa avustustehtävän Vuoristo-Karabahissa ensi kertaa kolmeen vuosikymmeneen
-
22:07
Pelicansin Michal Jordan ajettiin taas ulos – näin kommentoi Tommi Niemelä
-
21:36
MTV Uutiset tulvien valtaamassa New Yorkissa: "Aamu alkoi kahlaamalla – aika moni sanonut ärräpäitä"
-
21:34
Huippujalkapalloilija harkitsi peruuttamatonta tekoa – uhkaava tilanne sai onnellisen lopun
-
21:30
Näyttelijä Seela Sella ymmärtää Hitleriä, vaikka onkin juutalainen: "Hitlerissä tulee esille kaikki ihmisen puolet"
-
21:23
Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston – pommitti salarakasta herjauksilla, seksiäänillä ja lasten valokuvilla
-
21:15
JYP-tähti hurmoksellisessa vireessä – Pelicans hävisi taas, TPS ei vieläkään
-
21:00
Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa näkemään galakseja yhdistävän "kosmisen verkon" hehkun
-
20:50
Esapekka Lappi korjasi harhaluulon rajusta ulosajostaan – "Ei mennyt lähellekään"
-
20:40
VPS:n ennätyksellinen putki katkesi – erikoinen tilanne hämmästytti Inter-valmentajaa
-
20:31
Rallikuski käveli vaivalloisesti pois ulosajopaikalta – nämä tyrmäävät kuvat kertovat miksi
-
20:15
Hammaslääkäri varoittaa neljästä yleisestä hammaspesuvirheestä
-
20:13
Katalaa tekoälyhuijausta havaittu maailmalla – rikolliset tekeytyneet uhrin lapseksi
-
Lataa lisää