Lääkärin syytetään murhanneen 25 potilasta voimakkaalla kipulääkkeellä – vaatii nyt sairaalalta kymmeniä tuhansia kunnianloukkauksesta

Lääkäri, jota syytetään yhteensä 25 henkilön surmaamista voimakkaalla kipulääke fentanyylillä on päättänyt nostaa syytteen entistä työnantajaansa vastaan, kertoo muun muassa The Independent.

Miehen mukaan hän ei tehnyt mitään väärää ja toteutti ainoastaan sairaalan toimintatapoja elämänsä ehtoopuolella olevien potilaiden osalta.

Miehen puolustuksen mukaan kyseessä on ehkäpä räikein kunnianloukkaustapaus Ohion lähihistoriassa. Sen mukaan potilaat kuolivat sairauteensa, eivät fentanyyliin, jota syytetyn miehen epäillään näille määränneen. Mies vaatii sairaalalta 50 000 dollaria sekä oikeuskulujen korvaamista.

Sairaala ilmoittaa pitävänsä syytöksiä perusteettomina ja pysyvänsä kannassaan siinä, että mies on aiheuttanut potilaiden kuolemat. Sairaala on aiemmin ilmoittanut, että lääkäri olisi määrännyt huomattavan kohtuuttomia ja mahdollisesti kuolettavia fentanyyliannoksia ainakin 27 potilaalle, joiden omaiset olivat pyytäneet elämää ylläpitävien hoitojen lopettamista.

Lue myös:

    Uusimmat