Amerikkalaisnaisen hormonikierukka pääsi liikkumaan kohdun seinämän läpi vastaonteloon asti. Vasta 11 vuoden jälkeen tilanne huomattiin, kertoo New York Post.
Vuoden 2007 loppupuolella Melinda Nichols päätti, että hän oli synnyttänyt viimeisen lapsensa. Ohiolainen nainen oli kokeillut jo ehkäisypillereitä ja ehkäisyruisketta, mutta ne eivät olleet sopineet hänelle. Hän päätyi ottamaan Mirena-merkin hormonikierukan.
Melindan nuorimman pojan syntymästä oli ehtinyt kulua muutamia viikkoja, kun lääkäri asetti hänelle kierukan. Parin viikon päästä nainen saapui rutiiniröntgeniin, jossa piti varmistaa, että kierukka oli oikealla paikallaan.
Röntgenissä ei kuitenkaan näkynyt ollenkaan hormonikierukkaa. Lääkärin mukaan ehkäisyväline oli vain pudonnut pois naisen huomaamatta.
Melinda oli epäileväinen, mutta lääkäri sai hänet vakuutettua. Uuden kierukan sijaan hän päätyi kuitenkin munanjohtimien sidontaan.
Hormonikierukka oli sittenkin naisen sisällä
Yli kymmenen vuotta ehti kulua. Viime marraskuussa Melinda, 40, sitten reväytti selkänsä, ja hän joutui uuteen röntgenkuvaan.
Röntgenkuvista lääkäri havaitsi kuitenkin vuosia sitten asetetun kierukan – ja hyvin oudosta paikasta. Hormonikierukka oli ilmeisesti onnistunut puhkaiseman kohdunkaulan ja siirtymään naisen vatsaonteloon.
– Minulla ei ollut aavistustakaan. Se oli minussa melkein 11 vuotta, Melinda kertoo hämmennyksestään .