Kyyneleet virtasivat vuolaina – ranskalaisseura muisti kadonnutta Emiliano Salaa koskettavalla tavalla
Tunteet olivat pinnassa, kun jalkapallon ranskalaiseura Nantes muisti entistä pelaajansa, lentoturmassa kadonnutta Emiliano Salaa ottelussaan keskiviikkona.
Nantes kohtasi St. Etiennen ensimmäisessä ottelussaan sen jälkeen, kun Sala katosi lentoturmassa Englannin kanaalin yllä 21. tammikuuta.
Erotuomari Frank Schneider keskeytti liigapelin 9. minuutilla – Salan pelinumero Nantesissa – minuutin ajaksi. Stadionilla olleet ihmiset osoittivat kunnioitustaan taputtamalla, ja muun muassa Nantesin valmentaja Vahid Halilhodzic kyynelehti vuolaasti.
Paikalla oli myös monia entisiä Nantes-pelaajia, esimerkiksi Caen-hyökkääjä Yacine Bammou, joka itki katsomossa.
Argentiinalaista Salaa kunnioitettiin myös banderolleilla sekä Argentiinan lipuilla, ja kaikkien Nantes-pelaajien paitojen selkämyksissä oli Salan nimi.
Ottelu päättyi 1-1-lukemiin.
Sala oli juuri siirtynyt Valioliigaan Cardiffin riveihin 17 miljoonan euron summalla.
Uusimmat
-
15:55
Leijonien täysin kaksikielinen hyökkääjä pääsee taas irti MM-kisoissa – näin häntä on pidetty perillä tilanteesta
-
15:52
Tre Kronorille karu takaisku – parhaana palkittu tähti sivuun: ei päässyt edes joukkuekuvaan
-
15:47
Ostitko näitä makeisia kaupasta? Erä vedetty myynnistä
-
15:33
Suomen bruttokansantuote kasvoi yllättäen – ekonomistit villiintyivät: "Tohdinko uskoa"
-
15:28
MM-yllätys: Jesse Puljujärvi tilastoykkösenä Tshekissä
-
15:23
Olkiluoto 3:n vuosihuolto venyy yhä – tässä uusin syy
-
15:21
Suihkemies voitti uuvuttavan oikeustaistelun urheilujättiä vastaan: "Daavid vastaan Goljat"
-
15:20
Tältä näyttää Sara Siepin mökki – osti paikan näkemättä
-
15:10
Ulkomaiset luonnonmarjanpoimijat jatkossa Suomeen työsuhteisina kausityöläisinä
-
15:01
Leijonien ykkösketjusta jo neljäs painos – näin Mikael Granlund arvioi uutta laituriaan
-
14:53
Santahaminan poliisioperaatiosta lisätietoa – ammattisotilas loukkaantui luodista
-
14:51
Kiivat taistelut jatkuvat rajan pinnassa Ukrainassa – Harkovan kaupunkia ei olla evakuoimassa
-
14:35
Pikkusiskoja hoitaneen 12-vuotiaan pelot osuivat oikeaan, kun äiti ei tullut kotiin – poliisille riipaiseva vetoomus
-
14:34
Jukka Jalonen latasi luun kurkkuun MM-areenan uumenissa – "Silloin asiat olisivat aika huonosti"
-
14:33
Presidenttipari valtiovierailulle Viroon
-
14:24
Orpo: Käännytyslaista esitys ensi viikolla
-
14:18
Poliisin aseenkäytöstä Espoossa uutta tietoa – epäilty tähtäsi poliisia päähän
-
14:16
Huippukuntoinen Lotta Harala järkyttyi illan kisapaikalla: "On paikkailtu vähän"
-
14:03
Käärijältä uusi aluevaltaus – debytoi ääninäyttelijänä
-
13:57
Putinin uusi puolustusministeri on "häikäilemätön ja paljon kovapäisempi" kuin Shoigu – nimesi nyt kaksi päätavoitettaan
-
Lataa lisää