Kyselyt: Hillary Clintonin kannatus kohonnut avausväittelyn jälkeen

Clinton laittoi Trumpin lujille ensimmäisessä tv-väittelyssä 3:04

Yhdysvalloissa presidentinvaalien mielipidekyselyt osoittavat, että Hillary Clintonin kannatus on kasvanut Clintonin ja Donald Trumpin ensimmäisen tv-väittelyn jälkeen.

Demokraatteja edustavan Clintonin katsotaan onnistuneen väittelyssä republikaanista vastaehdokastaan paremmin.  

Politicon ja Morning Consultin maanlaajuisen kyselyn mukaan Clintonin ääniosuus olisi nyt 42 prosenttia, kun Trumpia äänestäisi 36 prosenttia uurnille aikovista. Clintonin kannatus oli noussut viikossa neljä prosenttiyksikköä.

Tässä kyselyssä mitattiin myös kahden muun, vähemmän suositun ehdokkaan kannatusta.  

Samansuuruinen nousu mitattiin Clintonin suosiolle myös CNN:n ja ORC-tutkimuslaitoksen mielipidekyselyssä. Tässä maanlaajuisessa kyselyssä Clintonia ilmoitti kannattavansa 47 prosenttia ja Trumpia 42 prosenttia niistä, jotka suunnittelevat menevänsä äänestämään.  

Donald Trumpin kampanja on ollut viime aikoina vaikeuksissa. Vaaliväittelyn lisäksi ongelmia on syntynyt muun muassa siitä, minkä verran miljardööri on tai ei ole maksanut veroja.  

Nuoret Clintonin takana  

  
Tällä kertaa Hillary Clintonin kannatus näyttää nousseen etenkin miesten ja riippumattomien äänestäjien keskuudessa. Riippumattomiksi katsotaan äänestäjät, jotka eivät koe olevansa minkään puolueen kannattajia.  

Lupaavalta kannatuksen kehitys näyttää Clintonille myös nuorten äänestäjien eli milleniaalien keskuudessa. Tässä 18-29-vuotiaiden ryhmässä Trumpin ääniosuus uhkaa jäädä vähäiseksi.  
Niin kutsutuissa vaa'ankieliosavaltioissa Clinton on kyselyjen mukaan nostanut suosiotaan Floridassa, Pennsylvaniassa ja Pohjois-Carolinassa. Sen sijaan Ohio on yhä vahvasti Trumpin takana.  

Kyselytutkimusten tuloksissa on myös edelleen huomattavia eroja. Los Angeles Timesin päivittäinen seuranta on nyt mitannut Trumpille 47 prosentin ja Clintonille runsaan 42 prosentin kannatuksen.  

Yhdysvaltalaiset valitsevat maalle uuden presidentin 8. marraskuuta.  

Clintonin Trump-haukut keskeytyivät toistamiseen yskäkohtauksiin 1:41

Lue myös:

    Uusimmat