Mainos

Kysely: Potilaita ei saa asettaa tärkeysjärjestykseen

Suomalaiset eivät innostu siitä, että julkisen terveydenhuollon säästöjä haettaisiin potilaiden asettamisesta tärkeysjärjestykseen.

Asia käy ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselystä. Suuri osa kyselyyn vastaajista pitää ajatusta tärkeysjärjestyksestä mahdottomana ja hoitojen priorisointia epäeettisenä ja moraalittomana. 

Vastaajista 72 % ei asettaisi potilaita tärkeysjärjestykseen ja kaksi kolmasosaa katsoo, että hoitojen rajaaminen ja priorisointi lisäisi epätasa-arvoa. 

Reilu viidennes vastaajista kuitenkin olisi valmis asettamaan potilaita tärkeysjärjestykseen ja kolmannes olisi valmis karsimaan kalliita hoitoja, joissa potilas ei parane ennalleen.  

Kunnallisalan kehittämissäätiön asiamies Antti Mykkänen kertoo STT:lle, että kysely tehtiin, koska hoitojen priorisointi on ajankohtainen keskustelunaihe. 

– Tuloksista käy ilmi, että ihmiset mieltävät terveyden asiaksi, josta on kannettava huolta syystä riippumatta, Mykkänen toteaa. 

Nuoret kannattavat ikäjärjestystä 

Lähes puolet hyväksyisi hoitoon pääsyn rajaamisen, mikäli potilas itse on esimerkiksi alkoholin käytöllään tai tupakoinnillaan edistänyt sairauden kehittymistä. 

Kyselyssä erityisesti nuoret vastaajat ovat valmiita suosimaan vaikeiden sairauksien hoidossa nuoria potilaita sillä perusteella, että heillä on enemmän elinvuosia odotettavissa. Toisaalta taas noin puolet vastustaa potilaiden järjestämistä iän perusteella. 

Lähes 40 prosenttia olisi valmis karsimaan julkisen terveydenhuollon palveluja sellaisissa taudeissa, joista ei koidu suurta haittaa. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi suonikohjut tai peräpukamat. Jälleen kuitenkin puolet vastaajista vastusti ajatusta. 

Kyselyn teki TNS Gallup ja siihen vastasi reilut 1 000 ihmistä. Kysely tehtiin maaliskuussa. Sen virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Tutkimuksessa vastaajia pyydettiin arvioimaan erilaisia väitteitä hoitojen rajaamisesta julkisessa terveydenhuollossa.  

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.