Kysely paljastaa: Suomalaiset nauttivat kesästä ilman ulkonäköpaineita
MTV Lifestyle kyseli lukijoiltaan, kuinka moni on tehnyt töitä saavuttaakseen kesäkunnon tai vielä pyrkii kohti unelmiensa bikinikroppaa. Harva vastaajista kertoi treenaavansa varta vasten kesää ajatellen. Suurin osa vastaajista kertoi sen sijaan nauttivansa kesästä ilman suuria treenipaineita.
MTV Lifestyle kysyi lukijoiltaan, ovatko he pyrkineet kevään ja kesän aikana kohti kesäkuntoa. Hieman yli sadasta kyselyyn vastanneesta vain alle 10 prosenttia) kertoi alottaneensa treenamisen kesää ajatellen jo useita kuukausia sitten.
Jopa 35,92 prosenttia vastaajista kertoi, ettei kuntoiluprojekti kiinnosta. Monille kesässä tärkeintä oli hyvä mieli ja kesästä nauttiminen, eikä niinkään tiukka vartalo.
"Mielestäni ihminen on kesäkunnossa silloin, kun vetää kesävaatteet ylleen. Olen hyvän ruoan ystävä ja harrastan lähinnä hyötyliikuntaa, joten en ole timmissä kunnossa sen enempää kesällä kuin talvellakaan. Vartaloni ulkonäkö ei ole koskaan ollut korkealla prioriteettilistallani ja arvostan toisissakin aivan muita asioita kuin treenattua kroppaa. Kesä on ihanaa aikaa, joten sen sijaan, että huolehtisin kalorinkulutuksestani, menen mieluummin lippakioskille ja ostan jäätelön – kahdella pallolla", kommentoi 27-vuotias nainen.
Terveellinen elämäntapa ympäri vuoden
Noin neljäsosa vastaajista, 26,21 prosenttia, kertoi olevansa hyvässä kunnossa ympäri vuoden. Jos terveellistä ja tasapainoista elämäntyyliä pyrkii ylläpitämään aina, ei kesän lähestyminen juuri vaikuta liikunta- tai ruokailutottumuksiin.
"Olen mielestäni suhteellisen hyvässä kunnossa ympäri vuoden. Olen huomannut liikunnan vähentävän stressiäni, joten pyrin liikkumaan aina aktiivisesti. Näin ollen kesä ei juuri muuta liikuntatottumuksiani", kertoo 26-vuotias nainen.
"En ole tosiaan hurjassa kesäkunnossa tänä kesänä. Suuria tavoitteita minulla ei ollutkaan, mutta ajatuksena oli ennen kesää saada hieman kuntoa kohotettua ja oloa energisemmäksi, mutta kaikki suunnitelmat eivät toteutuneet. Toivon pääseväni liikkumaan vielä kesän aikana kuitenkin lisää. Muutenkaan en ole varsinainen kesäksi kuntoon –tyyppi, vaan minua kiinnostaa hyvinvointi ja liikunta läpi vuoden", kertoo 29-vuotias nainen.
Vielä on aikaa kohottaa kuntoa
28,16 prosenttia vastaajista kertoi, ettei ole vielä saavuttanut kesäkuntoa, mutta totesi vielä ehtivänsä. Vaikka elämäntyyli olisikin urheilullinen, kesällä vaatteiden vähentyessä motivaatio liikkumiseen saattaa kasvaa uusiin mittoihin.
"Yritän pysyä kunnossa vuoden ympäri, mutta ehkä sitä joka tapauksessa havahtuu siinä vaiheessa, kun vetää bikinejä ensimmäisen kerran ylle, että pitäisikö treenata vielä enemmän. Sitten sitä hinkkaakin vatsalihaksia koko kesän", kommentoi asiaa 34-vuotias nainen.
"Kesäloman alku lähestyy uhkaavasti ja yritän aina sitä ennen käydä normaaliakin ahkerammin kuntoilemassa. Shorteissa ja lyhyissä hameissa haluaa näyttää kuitenkin kivalta, eikä stressata sitä minkälaisiin vaatteisiin voi kesäkuumalla pukeutua", kirjoittaa 32-vuotias nainen.
Kysely: Oletko jo kesäkunnossa?
En välitä tuollaisista asioista 35.92%
En, mutta vielähän tässä kerkeää 28.16%
Pysyn aina hyvässä kunnossa 26.21%
Kyllä! Aloitin treenit jo monta kuukautta sitten 9.71%
Uusimmat
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seurasi sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
22:03
Cristal Snow on ollut sinkkuna 19 vuotta: "Olen vuosi vuodelta sulkeutunut enemmän"
-
21:40
Oppilaat löysivät koulun ympäristöstä sodanaikaisen ammuksen Hangossa – Luokanopettaja Jessica: "Hän tuli iloisesti huutaen..."
-
21:39
Yhdysvaltojen ulkoministeri Blinken saapui Suomeen – tapaa perjantaina Haaviston ja Marinin
-
21:21
Keihäänheitossa kauden kotimainen kärkitulos – "Suuria mahdollisuuksia"
-
21:00
Ihanat siirtolapuutarhamökit – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden seitsemäs finalisti
-
20:43
Venäjä vastasi Suomen noottiin tilien jäädytyksistä, Maarianhaminan konsulaattia ei olla sulkemassa – Haavisto: "Pitää kestää vähän merivettä"
-
20:17
Jokereiden iso päivä huipentui – fanien tempaus tuotti muhkean potin
-
20:13
"Syntymämerkki" alkoikin levitä yhdysvaltalaisnaisen kasvoilla – testit paljastivat, mikä se oikeasti oli
-
20:12
Esapekka Lapilta loistava avaustykittely Sardiniassa – Kalle Rovanperältä perusvarma suoritus
-
20:00
Pariisissa neuvotellaan sitovaa sopimusta ympäristön muovikuorman suitsimiseksi – muovijätteen määrän pelätään kolminkertaistuvan
-
19:35
Kylpyläosasto, 24 kylpyhuonetta ja jotakin suomalaisille rakasta – Jennifer Lopez ja Ben Affleck ostivat uuden miljoonakodin
-
19:33
Karhu seurasi pyöräilemässä ollutta Jounia – "Minä sille vähän käskytin"
-
19:26
Povaako Blinkenin Suomen-vierailu Bidenin tuloa? Tutkija: "Tyypillistä, sitä on nähty muidenkin maiden kohdalla"
-
19:01
Tee tämä kodin pikasiivous, kun aika on kortilla – Marttojen asiantuntija neuvoo: "Kannattaa huolehtia siitä, että..."
-
18:45
Emil Ruusuvuorelle kylmää kyytiä bulgarialaiskäsittelyssä – Heliövaara ja Glasspool jatkoon
-
Lataa lisää