Viranomaiset ovat alkaneet tutkia Facebook-tilien henkilötietojen päätymistä vääriin käsiin. Kiistan taustalla on Cambridge Analytica -yhtiö, jonka uskotaan käyttävän henkilötietoja, lahjuksia ja seksiä toiminnassaan. Facebookilla voi olla edessään massiiviset sakot, jos sitä kohtaan osoitetut syytökset osoittautuvat todeksi.
Sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa halutaan nyt vastauksia Facebookin tavalle antaa ulkopuolisen yhtiön käyttää sovelluksen kautta saatuja ihmisten henkilökohtaisia tietoja.
Kiistan taustalla on salamyhkäinen konsulttiyritys Cambridge Analytica, jonka väitetään käyttäneen Facebookin avulla saatuja henkilötietoja muun muassa Yhdysvaltain presidentinvaaleissa.
Yli 2,1 miljardia käyttäjää maailmanlaajuisesti tavoittava yhteisöpalvelu on puolestaan kertonut useasti julkisuudessa olevansa sitoutunut suojelemaan käyttäjiensä tietoja.
Cambridge Analytica -yhtiöön liittyvistä epäselvyykistä kertoivat ensimmäisinä julkisuuteen The New York Times ja Observer/Guardian.
Erikoiset toimintamenetelmät
Brittiläinen Channel 4 -tv-kanava paljasti eilen, että Cambridge Analytica käyttää varsin erikoisia menetelmiä toimissaan. Toimittajien tekemissä salaisissa nauhoituksissa selvisi, että yhtiön työntekijät voivat halutessaan saada poliitikkoja tukaliin paikkoihin käyttämällä muun muassa lahjuksia ja ukrainalaisia prostituoituja.

