Jäinen tie jumitti kymmeniä rekkoja Heinolassa

Liikenneviraston mukaan liikenne on palautunut normaaliksi Nelostiellä. Aikaisemmin aamulla kymmeniä rekkoja oli jumissa jäisellä ja mäkisellä tieosuudella Heinolasta Jyväskylän suuntaan. Liikenneongelmien syynä on ollut erittäin liukas ajokeli.  

Tieliikennekeskuksesta kerrottiin aamulla, että tie oli jäinen.

– Rautaveden kohdalla sekä etelään että pohjoiseen pyrki raskasta kalustoa. Ilma on lämmintä, mutta tien pinta on kylmä, ja kun vettä tulee, niin tiet jäätyvät, kertoi tieliikennekeskuksen päivystäjä Timo Rimmi

Ilmatieteen laitos varoittaa huonosta tai erittäin huonosta ajokelistä tänään koko maassa.

Radio Novaan paikan päältä soittanut kuulija kertoi tien olevan peilijäässä.

– Siellä oli kymmeniä rekkoja pitkin poikin. Tie on peilijäässä, eivätkä rekat pääse liikkumaan. Rekkakuski pysäytti meidät, koska virkavaltaa ei vielä ollut paikalla. Nousin autosta ja kaaduin heti, sen verran liukasta on, kertoi kuuntelija.

Lue myös:

    Uusimmat