Pohjois-Haagassa sijaitseva K-Supermarket avasi ovensa hellettä pakoon halajaville yöpyjille.
Ovet sulkeutuivat kello 22, mutta helsinkiläisen Supermarketin tiloihin on kerääntynyt satakunta yöpyjää.
Makuupussit ja alustat kainaloissaan he valmistautuvat yöpuulle kylmäkaappien viileydessä.
Asiakkaiden palautteiden jälkeen K-Kauppias Marika Lindfors päätti tarjota trooppisista helleöistä kärsiville mahdollisuuden yöpyä kaupan viilennetyissä tiloissa.
– Ajatus lähti asiakkaalta, joka naurahti, että voisiko tänne tulla nukkumaan yhdeksi yöksi kunnolla. Lähdimme sitten jalostamaan tätä ideaa eteenpäin, Lindfors sanoo.
Patjat leipäosaston ja makkarahyllyjen väliin
Tapahtuma on saanut suurta huomiota ja innokkaita osallistujia olisi ollut satoja.
– Kyllä se on tuo kuuma keli, joka innosti tulemaan tänne kauppaan. Mietimme, että mikä ettei, jos joku kerran tällaisen järjestää, kertoo paikalle lastensa kanssa saapunut Titta Päri.
Majoittujia otettiin vastaan 100 ensimmäistä ilmoittautunutta, sillä pelastusviranomaiset asettivat tapahtuman osallistujamääräksi enimmillään 100 henkilöä.
Pärin perhe on valinnut patjojensa paikat mahdollisimman optimaalista nukkumalämpötilaa silmällä pitäen.
– Tämä paikka vaikutti aika hyvältä – on lämmintä, kun tuossa on leipäosasto vieressä ja kuitenkin tulee vähän kylmää ilmaa tuolta makkarapuolelta, hän kuvailee.