Helsinkiläiskaupassa yöpyjät poistuivat tyytyväisinä – yksi yöpyjä tuli Orimattilasta asti
Helsinkiläisessä ruokakaupassa yöpyneet ihmiset olivat tyytyväisiä viileään yösijaan, kertoo K-Supermarket Pohjois-Haagan kauppias Marika Lindfors.
Lindfors kertoo, että yö sujui rauhallisesti ja yöpyjät olivat siististi.
– Yöpyjät siivosivat roskansa todella hyvin. Oikeastaan nyt vain puretaan kahvipöytä, mutta muuten emme joudu tekemään oikeastaan mitään, Lindfors kertoo.
Mukana oli kaikenikäisiä nukkujia ja yksi oli tullut Orimattilasta asti.
Kaupassa yöpyneet Maritta Airaksinen ja hänen lapsenlapsensa Odelia Airaksinen olivat nukkuneet makoisasti. He olivat tulleet lauantai-iltana ensimmäisten yöpyjien joukossa kauppaan. Airaksiset päätyivät levittämään makuualustansa maitokaappien ja jogurttihyllyjen viereen. Airaksisen mukaan kylmäkaappien ja pakasteiden luokse oli hieman tunkua, kun patjoja ei saanut laittaa rinnakkain, jotta kulkuväylät pysyisivät avoimina.
– Yö sujui todella rauhallisesti, ja vaikka kylmäkaapit pitivät vähän ääntä, niin silti saimme nukuttua. Odelia sanoi, että oli jopa vähän liian kylmä, mutta minusta oli kyllä sopivan lämpöistä, kertoo Maritta Airaksinen puhelimitse.
Lähes 100 ihmistä nukkui viime yönä ruokakaupassa. Kauppa halusi tarjota helteestä kärsiville asiakkaille viileän yöpaikan.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää