Brittikuninkaallisten mahdollisesti vaarallisten vainoajien määrä on noussut viimeisten kolmen vuoden aikana edellisestä mittauksesta.
Brittihovin kuninkaallista perhettä vartioivat viranomaiset ovat tunnistaneet viimeisten kolmen vuoden aikana lähes 500 potentiaalista ahdistelijaa, joista 35:n on määritelty kuuluvan "korkean riskin ryhmään", kertoo Mirror.
Suur-Lontoon asiaan perehtyneen osaston mukaan tähän vakavimpaan luokkaan kuuluvien henkilöiden määrä nousi edellisten kolmen vuoden 24:sta henkilöstä. Heidät kategorisoi Suur-Lontoon poliisin Royalty and Specialist Protection -tiimi, joka suojelee niin kuninkaallisia ja heidän kotejaan kuin brittihallituksen ministereitä.
– Valitettavasti aina tulee olemaan häiriintyneitä ihmisiä, jotka haluavat vahingoittaa kuninkaallista perhettä. Poliisille haastava työ on selvittää se, keillä heistä on keinot sekä päättäväisyyttä toteuttaa suunnitelmansa, kommentoi asiaa Suur-Lontoon poliisin kuninkaallisen suojelukomennuskunnan entinen päällikkö Dai Davies.
Daviesin mukaan tällä hetkellä poliisi seuraa luultavasti 50-100 ihmistä, joiden katsoo voivan muodostaa merkittävän riskin esimerkiksi kuninkaallisia perheenjäseniä kohtaan. Tällaiset ihmiset ovat Daviesin mukaan usein psyykkisesti huonokuntoisia.
– Ei ole ennenkuulumatonta, että nämä ihmiset ovat niin pakkomielteisiä, että he ovat kirjoittaneet kiintymyksensä kohteelle sekä paljastaneet oman nimensä ja osoitteensa.
Kyseiset yksilöidyt riskit ovat kuitenkin vain niitä, jotka on saatettu viranomaisten tietoon. Davies muistuttaa, että "varjoissa saattaa vaania" muitakin tahoja, joista poliisi ei ole tietoinen ja joilla on pahat mielessä.


