Kyllästynyt kumppaniisi? Näin rakastut puolisoosi uudelleen!
Vanhaan kumppaniin on mahdollista rakastua uudelleen, mutta se ei käy sormia napsauttamalla. Parisuhde- ja seksuaaliterapeutti Teija-Liisa Ranta kertoo, millä keinoilla hiipuvaan suhteeseen saa uutta lämpöä.
– Vanhaan kumppaniin voi hyvinkin rakastua uudelleen, sanoo parisuhdeterapeutti Teija-Liisa Ranta.
– Tämä ei välttämättä tarkoita mitään salamarakastumista, vaan mielestäni kyse on jostain syvemmästä. Nähdään toisen ihmisen merkitys omassa elämässä paremmin ja tiedostetaan, kuinka tärkeä toinen ihminen on, Ranta jatkaa.
Rannan mukaan uudelleen rakastuminen ei kuitenkaan käy sormia napsauttamalla.
– Rakastumisen helppous riippuu lähtötilanteesta. Jos on jo pidempään ajatellut, että haluaa lähteä suhteesta, niin onhan se hankalampaa lähteä lämmittelemään uudelleen suhdetta.
Rannan mielestä suhteen hiipuminen johtuu usein siitä, että pidämme kumppania pitkän suhteen jälkeen itsestäänselvyytenä.
– Unohdetaan antaa enää positiivista palautetta ja huomiota toisillemme ja suostutaan siihen ajatukseen, että tämä on nyt tätä eikä muuksi muutu.
Ei parane vaihtamalla
Ranta tapaa työssään usein ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään töitä hiipuvan parisuhteen eteen.
– Osa kokee asian niin, ettei tilanne kuitenkaan parane vaihtamalla. Ajatus uuden suhteen aloittamisesta saattaa myös tuntua hyvin vaikealta, Ranta sanoo.
Rannan mukaan muun muassa yhdessä tekeminen ja ajatusten jakaminen auttavat parisuhteen lämmittämisessä.
– Voidaan etsiä yhteinen mielenkiinnon kohde. Harrastus, kulttuuritapahtumat, ruoanlaitto tai mitä tahansa, missä syntyy vuorovaikutusta ja yhdessä jakamista.
Rannan mukaan parien pitää vaikeissa tilanteissa kiinnittää huomiota niin fyysiseen kuin henkiseen läheisyyteen.
– Tietoisempi fyysinenkin läheisyys voi auttaa paria. Päätetään pitkästä aikaa kävelläänkö käsi kädessä tai kosketetaan toista, jos nämä ovat jääneet suhteesta pois.
Juttu on julkaistu alun perin tammikuussa 2014.
Jenni Ahola/Studio55.fi
Uusimmat
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seuraa sotaa
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
20:00
Nämä parit muodostuvat ensimmäisessä Love Island -jaksossa – varo juonipaljastuksia!
-
19:51
Elina Lampela seiväskisan voittoon Tshekissä
-
19:44
Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokaslista kasvaa – entinen varapresidentti Mike Pence ilmoittautui kisaan
-
19:21
Marketan poika joutui vankilaan – alkusokista toivottuaan äiti päätti toimia vankien hyväksi: "Minulla on nyt toivo"
-
Lataa lisää