Kuvat: Tällaiseen eläinpuistoon Särkänniemen delfiinejä ollaan siirtämässä

Särkänniemen delfiineille etsitään uutta sijoituspaikkaa, sillä huvipuisto ilmoitti lopettavansa delfinaariotoiminnan viime syksynä. Todennäköiseksi vaihtoehdoksi on noussut kreikkalainen Attica Zoological Park.

Särkänniemen delfiineille on myönnetty kansainvälinen CITES-siirtolupa Attican eläinpuistoon 21. kesäkuuta. Lupa ei kuitenkaan vielä tarkoita, että delfiinit siirretään Kreikkaan varmasti.

Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä on kuvaillut Attican eläinpuistoa hyvin potentiaaliseksi sijoituspaikaksi delfiineille. Hän on kuitenkin myös todennut, että Särkänniemi käy vielä läpi muita vaihtoehtoja.

Attican eläinpuisto on Kreikan suurin ja puistossa sijaitsee maan ainoa delfinaario. 

Eläinsuojelujärjestöt ovat ilmaisseet huolensa Särkänniemen mahdollisista aikeista. Esimerkiksi Valaiden puolesta ry sekä Animalia ovat kritisoineet Attican eläinpuiston delfiinien elinolosuhteita ja vaatineet, että delfiinejä ei siirretä Kreikkaan. 

Lue myös:

    Uusimmat