Kuvat: Rööki-Suomen historia – aika, jolloin tupakka vielä savusi kaikkialla

Nykyisen tupakkapolitiikan aikakautena tuntuu uskomattomalta, kuinka vähän aikaa sitten tupakointi oli vielä sallittua ravintoloissa, kahviloissa ja liikennevälineissä. Myös Suomi-kuviin on tallentunut vahvasti tämä tupakansavun hämärtämä aika.

Eduskunnassa pohditaan parhaillaan parveketupakoinnin kieltämistä. Sisällä tupakoimista on jo rajoitettu niin paljon, että esimerkiksi monet työpaikat ovat julistautuneet täysin savuttomiksi – tupakkakoppeja tai edes ulos pystytettyjä tupakkapaikkoja ei ole järjestetty. 

Kaukana ei kuitenkaan ole aika, jolloin savukkeen sai sytyttää missä tahansa. Vanhemmat polttivat tupakkaa sisällä ja autoissa jälkikasvun kärvistellessä savussa miten kykeni.

Epäkohteliaisuuden huipentuma, jollei suorastaan fasismia, olisi ollut kotiin kutsutun vieraan kieltäminen sisätupakoinnista – väliäkö nyt sillä, polttiko kukaan perheestä tai oliko paikalla lapsia. 

Moni ei edes kovin varttunut kansalainen muistaa, kuinka linja-autoissa ja lentokoneissa oli omat rivit tupakoitsijoille, usein nämä erotti "yleisestä osastosta" vain ohut verho. Sanomattakin on selvää, että ravintoloissa ja kahviloissa savuteltiin ilman rajoituksia.

Myös tupakoinnin ikärajat ja mainontakielto olivat tuntematon käsite, kuten yllä oleva kuvasarja osoittaa.

Lue myös:

    Uusimmat