KUVAT: Nämä kaunottaret saapuvat David Hasselhoffin kanssa Suomeen

Yhdysvaltalaistähti David Hasselhoff tuo Suomeen mukanaan kaksi varsin näyttävää nuorta naista.

MTV.fi kertoi perjantaina amerikkalaisen tv- ja laulajatähti David Hasselhoffin saapuvan Suomeen alkuviikosta. Legendaarisena Ritari Ässänä ja Baywatch-pelastajana tunnettu Hasselhoff saapuu Radio Novan vieraaksi maanantaiaamuna kello 9 jälkeen.

Hasselhoff viipyy Suomessa muutaman päivän. Matkaseuranaan Hasselhoffilla on pitkäaikainen tyttöystävänsä Hayley Roberts sekä 24-vuotias tyttärensä Taylor-Ann, joka on myös luonut uraa näyttelijänä.

Hasselhoff on seurustellut Hayley Robertsin kanssa vuodesta 2011. Monet uskoivat, ettei suhde tule kestämään, sillä pariskunnalla on ikäeroa lähes 30 vuotta.

– Olemme todella onnellisia yhdessä, David on kertonut.

David on kosinut nuorta sydänkäpystään useasti, mutta kaunokainen on vastannut toistaiseksi ei. Viime vuoden lopulla hän paljasti olevansa vihdoin valmis avioliittoon Baywatch-hurmurin kanssa.

– Jos hän kosisi nyt, voisin sanoa kyllä. En halunnut kiirehtiä mihinkään, sillä jokaisella suhteella on kuherruskuukautensa, joka loppuu jossain vaiheessa. Davidin kanssa on edelleen uskomatonta, Hayley hehkutti.

Hasselhoff vierailee Helsingissä MTV:llä syksyllä nähtävän uutuussarjan tiimoilta. Hasselhoffin tuo Suomeen MTV:n yhteistyökumppani Nissan Nordic Europe. 

Lue myös:

    Uusimmat