Jätevesipumppujen tukokset ovat kasvaneet Helsingin seudulla korona-aikana moninkertaiseksi. Helsingin seudun ympäristöpalveluiden mukaan pumpputukoksia oli aiemmin yksi tai kaksi viikossa, mutta nyt niitä on kymmenestä viiteentoista.
Ongelmia ovat aiheuttaneet etenkin kuituliinat, joita ihmiset ovat heittäneet maaliskuusta lähtien paljon viemäreihin.
– Ne ovat varmaan desinfiointiliinoja, joita ihmiset ovat nyt käyttäneet pintojen pyyhkimiseen, arvelee yksikön päällikkö Petteri Jokinen Helsingin seudun ympäristöpalveluista.
Kasvomaskeja viemärissä
Jokinen muistuttaa, että vessanpönttöön ei pitäisi ulosteiden ja vessapaperin lisäksi laittaa muuta.
– Esimerkiksi nämä kuituliinat eivät hajoa, vaan ne kasaantuvat ja kiertyvät toistensa ympärille ja aiheuttavat tukoksia.
Itä-Suomesta on tullut tietoa, että myös kasvomaskit ovat aiheuttaneet jätevesipumppujen tukkeutumisia. Kasvomaskeja Helsingin seudun tukoksissa ei ole kauheasti näkynyt, mutta kertakäyttöhanskoja sen sijaan on.
– Vaikka emme me kauhean tarkasti ole alkaneet tukoksen aiheuttajaa analysoimaan, Jokinen toteaa.


