Kuvat: Joulupukki, Suomesta! Joulupukilla paljon faneja Aasiassa asti – suomalainen pukki ilahdutti hoitokodissa Taiwanissa

Suomalainen joulupukki on ilahduttanut Taiwanissa jo viikon ajan. Kansainvälisillä uutistoimistoilla julkaistuissa kuvissa pukki viihdyttää vanhuksia Taipeissa järjestetyssä tapahtumassa. 

Pukki on tietysti kotoisin Suomesta, ja suomalaisen tahon paikalle järjestämä. Santa Claus Finlandin Aasian-vastaava Yi Tang kertoo MTV Uutisille, että pukki on vieraillut joulun alla Taiwanin lisäksi myös Etelä-Korean Soulissa, Singaporessa ja Kiinan Shanghaissa.

Taiwanissa joulupukki edustaa viikon ajan paikallisessa hotellissa järjestetyssä joulubasaarissa ja sen epäkaupallisissa oheistapahtumissa, kuten oheisissa kuvissa nähtävällä vierailulla vanhusten hoitokodissa. 

– Haluamme tuoda onnea lapsille ja kaikille muillekin, ja Joulupukki on todellinen ilontuoja, Yi Tang kertoo.

Joulupukiksi ei pääse kuka tahansa. 

– Kandidaattien pitää olla sopivan näköisiä, mutta ennen kaikkea heillä pitää olla Joulupukin henki. Joulupukki haluaa tuoda ympärilleen iloa ja onnea ja on hyvin seurallinen. Tällainen henkilö on hyvä joulupukki, Yi Tang määrittelee. 

Lue myös:

    Uusimmat