Kuva: Robbie Williams riisui itsensä alasti joulun kunniaksi – "Kuka haluaa suudella mistelinoksan alla?"

Poptähti Robbie Williams päätti riisua vaatteensa pois ja julkaista kuvan tilanteesta, jossa vaatteet on otettu pois.

Brittilaulaja Robbie Williams, 43, julkaisi joulupyhinä Instagram-tilillään alastonkuvan omasta itsestään. Kuvassa Williams seisoo kädet erogeenisiä alueitaan peittäen, joulukuusen edessä ja mistelinoksan alla.

– Hyvää joulua kaikille! Kuka haluaa suudella mistelinoksan alla? Williams kyselee kysymysyhteydestä hieman erikoisen tekevän alastonkuvansa yhteydessä.

Williams paljasti hiljattain, että joutui perumaan konserttinsa Venäjällä syyskuussa vakavan sairastumisen takia. Laulaja joutui viikoksi sairaalaan tehohoitoon sen jälkeen, kun lääkärit löysivät poikkeamia hänen aivoissaan.

Robbie kertoi The Sunin haastattelussa, että hän sai vakavia oireita Zürichin keikan takahuoneessa 2. syyskuuta. Laulajan vasen käsi meni tällöin tunnottomaksi ja kuola alkoi valua hänen suustaan.

– Minulla oli päänsärkyä ja ongelmia hengityksen kanssa. En pystynyt hengittämään kunnolla.

Takahuoneeseen kutsuttiin lääkäri joka kuitenkin totesi, että Williams voisi jatkaa kiertuettaan. Laulajan mukaan hänen kätensä oli edelleen tunnoton konsertin jälkeen eikä kuolaamisestakaan ollut tullut loppua.

Williams lensi sairaalatesteihin Lontooseen, joissa hänelle tehtiin useita verikokeita. Niistä selvisi, että artistin aivoista löytyi poikkeamia, jotka vaikuttivat vereltä.

– Se oli tottakai todella pelottavaa. Päätäntävalta vietiin minulta ja minut kiidätettiin suoraan tehohoitoon. 

Laulajan vaimo Ayda Field oli tapahtumahetkellä Yhdysvalloissa pariskunnan kahden pienen lapsen, Charlien ja Teddyn kanssa. Seitsemän tehohoitopäivän jälkeen laulaja sai luvan lähteä Los Angelesiin, jossa hän vietti kaksi kuukautta toipuakseen. 

Williamsin mukaan tapahtunut pelästytti hänet pahanpäiväisesti ja hän kertoi alkaneensa pitää huolta itsestään aivan uudella tavalla. 

– Olen aloittanut joogan ja pilateksen ja olen myös meditoinut. Olen todella levoton ihminen ja se on myös ottanut vallan elämässäni. Minun on ollut pakko löytää tapoja käsitellä sitä.

Supertähti Robbie Williams vieraili Pöllölaaksossa 1:04

Lue myös:

    Uusimmat