Kuva: Iltapuku muutamalla eurolla – onko tässä Linnan juhlien edullisin asu?

Kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta pitää lupauksensa kirpputorin myyjälle.

SDP:n kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta nähdään tänä vuonna presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla hieman erikoisemmassa vaatetuksessa.

Feldt-Rannan tuleva iltapuku on nimittäin kirpputorilöytö ja maksoi vain kuusi euroa.

– Olin Ahvenanmaalla tekemässä vaalityötä, kun poikkesin paikalliseen Emmaukseen. Löysin kullansävyisen kimallemekon, jonka hinta oli 12 euroa. Hinta oli lopulta vain 6 euroa, sillä kaikki vaatteet olivat puoleen hintaan, Feldt-Ranta kertoo MTV.fi:lle.

Feldt-Ranta kertoo, ettei alun perin lähtenyt etsimään kirpputorilta juhlapukua. Päätös syntyi sattumalta.

– Kun olin kassalla maksamassa mekkoa, minut tunnistanut myyjä kommentoi, että kai menet tämä päällä Linnan juhliin. Olen sanani mittainen nainen, joten mekko nähdään Linnassa, Feldt-Ranta jatkaa.

Feldt-Ranta laittoi Instagram-tililleen pienimuotoisen teaserin mekosta. Kuvassa näkyy, että hihattomassa mekossa on ruskealla pohjalla kullanvärisiä kukkasia ja kiemuroita.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Tosin mekkoa ei ihan sellaisenaan nähdä juhlissa, sillä seuraavaksi se matkaa ompelijalle pidennettäväksi.

– Olen 183 senttiä pitkä, ja korkokengillä vielä pidempi. Iltapuvut ovat aina minulle liian lyhyitä. Tästäkin puuttuu noin 20 senttiä helmaa, eli katsotaan, mitä tähän keksitään, Feldt-Ranta kuvailee.

Feldt-Rantaa viehättää mekon ainutlaatuisuus ja ekologisuus.

– Mekko on käsintehty ja uniikki. Veikkaisin, että se on tehty 1960-luvulla. Nyt Ahvenanmaalla yritetään selvittää, kenelle mekko on alun perin kuulunut. Olisi hienoa tietää mekon tarina.

– Minusta ajatus kierrätysmekosta on hieno. Ideani on, että yhdistän tähän kaapistani jo löytyvät kullanväriset korkokengät, kansanedustaja intoilee.



Lue myös:

    Uusimmat