Viime vuonna MTV3:n Hell's Kitchen -ohjelman kuvauksissa tavanneet Elisa Esko (omaa sukua Nurmenniemi) ja Arttu Esko ovat menneet naimisiin.
Ohjelmassa kilpaillut kaksikko ihastui ohjelman kulisseissa tulisesti ja yhteinen taival on jatkunut siitä saakka.
Pari meni naimisiin 5. heinäkuuta Uudessakaupungissa.
– Meillä oli aika tavalliset häät. Vieraita oli noin 60, Elisa kuvailee.
Kokkipariskunta halusi itse valmistaa kaikki ruoat häihinsä. Viimeisellä viikolla ennen häitä riitti siis kiirettä.
– Emme halunneet mitään valmiina. Vaikka stressiä olikin ilmassa, niin teimme ruokia iltaisin töiden ohella, Elisa kertoo.
Tarjolla oli muun muassa savukalaa, karjalanpaistia, salaatteja, sillejä, rieskaa, lihapullia sekä suolaista ja makeaa kakkua.
– Halusimme mahdollisimman perinteisebn menuun, koska häävieraiden keski-ikä oli sellainen, että halusimme pitää kaikki tyytyväisinä, Elisa naurahtaa.
Muissa asioissa apuna olivat muun muassa bestman ja kaaso.
– Täytekakut he saivat koristella juhla-aamuna. Minä en ehtinyt sitä mitenkään, koska olin kampaajalla, Elisa naurahtaa.
Pari ei ole ehtinyt viettää kuherruskuukautta vielä ollenkaan, sillä työt ovat jatkuneet normaalisti häiden jälkeen. Nyt koittaa ensimmäinen vapaa avioparina.
– Lähdemme kahdeksi päiväksi mökkeilemään, pari kertoo.
Pari työskentelee Ravintola Sualaspuarissa Uudessakaupungissa, jossa Arttu toimii keittiömestarina ja Elisa kokkina. Häämatkan aika onkin vasta alkuvuodesta, kun ravintolassa hiljenee hieman.
– Unelmakohde olisi Porvoo, Arttu vitsailee.
Elisa on kuitenkin sitä mieltä, että talvella lomakohteen on oltava jossain lämpimässä maassa.
– Emme missään nimessä jää Suomeen, Elisa naurahtaa.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.