Kuusi reesusapinaa rokotettiin koronaviruksen varalta kokeellisella rokotteella – välttyivät sairaudelta altistuksen jälkeen
Koronavirukseen kehitetään tällä hetkellä rokotetta täyttä häkää ympäri maailman. Tällä hetkellä nopeimmin näyttäisi valmistuvan rokote, jota kehitetään Oxfordin yliopistossa ja joka tarjosi kuudelle reesusapinalle immuniteetin uutta koronavirusta vastaan, kertoo The New York Times.
Oxfordin yliopiston rokotteita tutkivassa Jenner-instituutissa on kehitetty rokotetta aiempia koronaviruksia vastaan jo ennen maailmanlaajuista uuden koronaviruksen aiheuttamaa pandemiaa.
Nyt yhtä jo ennen pandemiaa vaarattomaksi todetuistaa rokotteista aiotaan testata ihmisillä. 6000 ihmistä aiotaan rokottaa uutta koronavirusta vastaan jo ensi kuun loppuun mennessä.
Vaikka rokote on todettu vaarattomaksi, vielä ei olla varmoja siitä, toimiiko se koronavirusepidemian ehkäisyssä.
Tällä hetkellä tutkijat sanoavat, että jos rokote toimii ja se saa poikkeusluvan, se voisi olla saatavilla jo syyskuussa kuukausia ennen muita mahdollisia rokotteita.
Rokote toimi apinoilla
On saatu jo jotain osviittaa siitä, että rokote saattaa toimia. Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat rokottaneet Oxfordissa kehitetyllä rokotteella kuusi reesusmakakiapinaa.
Apinoita altistettiin sen jälkeen voimakkaasti koronavirukselle.
Apinoiden verrokkiryhmä sairastui, mutta rokotetut reesusapinat ovat terveitä vielä kuukauden jälkeen rokotuksesta.
Tulokset pyritään julkaisemaan tieteellisessä julkaisussa lähiaikoina.
Vaikka reesusapina onkin ihmisen läheinen sukulainen, apinoiden saama immuniteetti ei vielä todista, että rokote suojelee yhtä lailla myös ihmisiä.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää