Kuukausiennuste antaa varovaisen lupauksen lumesta etelään: "Toivo valkoisesta joulusta elää!"

Onko valkea joulu mahdollinen? Meteorologi tutkii joulukuun kuukausiennustetta 2:37
Meteorologin kartat hehkuvat joulukuun alussa punaisena, mutta sitten viilenee.

Tulevat päivät ovat varsinkin Etelä-Suomessa keskimääräistä lämpimämpiä. Kuukausiennusteen mukaan joulun aikaan säässä voi kuitenkin tapahtua käänne. 

Joulukuu on alkanut Suomessa sateisena. Tiistaina sataa liki koko maassa. Etelässä sateet tulevat vetenä, mutta pohjoiseen voi tulla useita senttejä lunta. 

Lauha sää jatkuu vielä lähipäivät, mutta joulukuun lopulla ilma saattaa muuttua koko maassa viileämmäksi. 

Jouluna lunta jopa etelään?

Meteorologi Liisa Rintaniemi sanoo, että tuoreen kuukausiennusteen mukaan joulukuun alku näyttää keskimääräistä lämpimämmältä. Sen sijaan jouluviikko näyttäisi olevan lämpötiloiltaan lähellä tavanomaista.

– Tavanomainen tarkoittaa etelässä pikkupakkasta ja pohjoisessa keskimäärin 10–15 asteen pakkasia.

Ennusteen mukaan kylmää ilmamassaa saattaisi päästä joulukuun lopulla etelään asti. Jos niin käy, mahdolliset sateet tulisivat tuolloin lumena. 

– Toivo valkoisesta joulusta elää, Rintaniemi sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat