Kuuba käärmeissään Trumpin tiukennuksista – sikareita saa tuoda omaan käyttöön

Kuuban hallitus on tuominnut Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin tiukennukset Yhdysvaltain Kuuba-politiikkaan.

Maan hallitus kommentoi asiaa tiedotteessa, joka luettiin televisiossa.

Havanna kuitenkin toisti tiedotteessa tahtonsa "kunnioittavan vuoropuhelun" ylläpitämisestä Washingtonin kanssa.

Tiukennuksia matkustamiseen ja rahansiirtoon

Trump kertoi eilen peruneensa useita edeltäjänsä Barack Obaman tekemiä Kuuba-politiikan lievennyksiä. Vaikka Trump sanoi peruvansa "yksipuolisen sopimuksen" välittömästi, hän jättää monia Obaman ajamia muutoksia ennalleen.

Tiukennuksia tulee muun muassa matkustamiseen ja rahan siirtämiseen Kuubaan.

Sen sijaan diplomaattisuhteet, jotka avattiin Obaman kaudella, pysyvät kuten myös lähetystö Havannassa. CNN:n mukaan Trump pitää lähetystön auki "siinä toivossa, että maamme kykenevät luomaan paljon vahvemman ja paremman polun".

Amerikkalaiset saavat myös edelleen tuoda omaan käyttöönsä kuubalaisia sikareita ja rommia, kertoi uutistoimisto Reuters.  

Lue myös:

    Uusimmat