Trump: USA jättää Maailman terveysjärjestö WHO:n – aikoo myös estää maahantulon kiinalaisilta yliopisto-opiskelijoilta

Yhdysvallat aikoo lopettaa suhteensa Maailman terveysjärjestöön WHO:hon, sanoo presidentti Donald Trump. Hän kertoi asiasta tiedotustilaisuudessaan.

Trumpin mukaan Yhdysvallat käyttää WHO-jäsenmaksunsa vastaisuudessa muihin kansainvälisiin terveystarpeisiin.

Trump oli jo aiemmin jäädyttänyt Yhdysvaltojen maksut WHO:lle. Hänen mukaansa järjestö on Kiinan talutusnuorassa eikä ole tehnyt tarpeeksi koronaviruspandemian ehkäisemiseksi. Todellisuudessa Trump itse reagoi epidemiaan hitaasti ja ristiriitaisesti, minkä vuoksi virus pääsi valloilleen etenkin New Yorkissa.

Hongkong menettää kauppasuhteet

Samassa lyhyessä tiedotustilaisuudessa Trump kertoi käskevänsä hallintoaan poistamaan Hongkongilta sillä aiemmin olleet tulli- ja muut erityisedut. Trump ei täsmentänyt asian yksityiskohtia.

Ulkoministeri Mike Pompeo julisti jo keskiviikkona, ettei Yhdysvallat pidä Hongkongia enää autonomisena. Itsehallinto on ollut Yhdysvaltain lain mukaan edellytys Hongkongin erityisasemalle Yhdysvaltain-kaupassa.

Lisäksi Trump kertoi estävänsä maahantulon osalta kiinalaisia yliopisto-opiskelijoita. Trumpin mukaan opiskelijat ovat turvallisuusuhka, koska he ovat hänen mukaansa harjoittaneet teollisuusvakoilua.

Lue myös:

    Uusimmat