Särkylääkkeitä, lepoa ja nesteitä – siinä muutama konsti kurkkukivun lievittämiseen. Kokeile lisäksi näitä kotikonsteja kivun karistamiseksi!
Vadelmatee
Kurkkukipuisen on hyvä juoda kuumaa. Sekoita kupilliseen kiehuvaa vettä kaksi teelusikallista kuivattuja vadelmanlehtiä. Voit käyttää seostan joko kurkun kurlaamiseen tai kuumetta alentavana juomana.
Salvia
Tätä hoitavaa yrttiä voi niin ikään käyttää kurlaamiseen. Sekoita teelusikallinen salviaa kiehuvaan veteen ja anna hautua 10 minuutin ajan ja siivilöi. Lisää teelusikallinen sekä viinietikkaa että hunajaa, ja huuhtele tällä kurkkuasi neljästi päivässä.
Höyryhengitys
Vanha vinkki pitää pintansa, syystä. Aseta kasvosi kiehuvaa vettä sisältävän kulhon yläpuolelle ja peitä pääsi pyyhkeellä, jotta höyry ei pääse karkaamaan. Muutama tippa eukalyptusöljyä voi tehdä tempusta entistä tehokkaamman. Monet tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että höyryhengitys voi todella lyhentää kurkun tulehduksen kestoa.
Valkosipuli
Amishit hoitavat kurkkukipua valkosipulilla, jonka sisältämä kemikaali allisiini tappaa bakteereja. Kuori yksi kynsi, leikkaa se kahtia ja laita palat suuhusi. Imeskele valkosipulia yskänpastillin tavoin. Älä pure, mutta hiero paloja hieman hampaitasi vasten jotta allisiinia pääsee vapautumaan.
Kurkuma
Valmista seos kupillisesta kuumaa vettä ja puolesta teelusikallisesta sekä suolaa että kurkumaa. Kurlaa kurkkuasi tällä seoksella kahdesti päivässä. Jos et ole etevä kurlaamaan, voit sekoittaa kurkuman myös mukilliseen kuumaa maitoa ja juoda.
Suolavesi
Suolavesi poistaa lima ja lievittää tulehdusta. Liuota puoli teelusikallista suolaa kupilliseen lämmintä vettä ja kurlaa seoksella kolme, neljä kertaa päivässä.
Suuvesi
Kurlaaminen suuvedellä voi myös lievittää kurkun kipuilua.
Hunaja ja viinietikka
Tämä kotikikka on yllättävän tehokas: sekoita ruokalusikallinen hunajaa ja toinen omenaviinietikkaa mukilliseen kuumaa vettä. Siemaile kuumaa juomaa pitkin päivää.
Piparjuuri
Venäjällä käytetään piparjuurta kipeän kurkun hoitamiseen. Sekoita ruokalusikallinen piparjuurta, teelusikallinen hunajaa ja teelusikallinen mausteneilikkaa lasilliseen lämmintä vettä ja siemaile hitaasti.
Sitrushedelmät
Kurkkukipua voi yrittää taltuttaa myös juomalla kuumaa vettä, johon on sekoitettu hunajaa ja sitruunamehua.
Mehujää
Mehujäät viilentävät mukavasti kivuissa kärvistelevää kurkkua. Älä kuitenkaan ime niitä, sillä imeminen voi ärsyttää kurkkua entisestään. Anna pienten jääpalojen vain sulaa suussasi.
Kovat karkit
Kurkkukipu on oiva tekosyy maistella karkkeja. Makean imeskely voi paitsi lievittää kipua myös taltuttaa usein kurkkukipuun liittyvää yskää. Lisäksi karkin imeskely auttaa pitämään suusi kosteana, mikä niin ikään helpottaa oloa.
Lähde Howstuffworks.com
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää