Kuriton Andy Ruiz antoi turhan etulyöntiaseman Anthony Joshualle – "Lihoin liikaa"

Andy Ruiz junior harmitteli hukkaamaansa mahdollisuutta, kun Anthony Joshua kukisti hänet nyrkkeilyn raskaan sarjan MM-ottelussa yksimielisellä tuomaripäätöksellä Saudi-Arabian Diriyahissa lauantaina.

Ruiz pääsi yllättämään mestari-Joshuan viime kesäkuussa New Yorkissa ja ryöväsi samalla brittitähden MM-vyöt itselleen. Joshua oli tehnyt kotiläksynsä paremmin uusintaa varten. 

Ennakkoaavistuksia lopputuloksesta saatiin jo punnituksessa, kun jo ennestään tuhdissa kunnossa ollut Ruiz hyppäsi vaa'alle 128,7-kiloisena, noin seitsemän kiloa painavampana kuin ensimmäisessä taistossa. Joshua oli puolestaan hoikentanut atleettista kroppaansa 4,5 kilolla. 

Ruiz harmitteli kurittomuuttaan kehässä tappion jälkeen. 

– Tämä oli hänen iltansa. En valmistautunut niin kuin olisi pitänyt. Lihoin liikaa, Ruiz totesi Sky Sportsille

– En halua selitellä liikaa. Hän pystyi pyörittämään minua ympäri kehää. Jos kohtaamme kolmannen kerran, voitte uskoa, että treenaan itseni urani parhaaseen kuntoon.

Vaikka Joshuakin sanoi, että ottelisi mielellään kolmannen osan, sitä tuskin nähdään. MM-vyöt ovat nyt Joshualla, joten hän ei varmastikaan ota promoottorinsa Eddie Hearnin johdolla sitä riskiä, että hän häviäisi ne takaisin Ruizille. 

– En kehittele selityksiä. Tässä on kyse nyrkkeilystä. Olen tottunut tyrmäämään vastustajiani. Hän osui minuun edellisellä kerralla, ja annoin hänelle siitä tunnustusta, Joshua kommentoi. 

– Tällä kertaa halusin esitellä tämän upean lajin tiedettä, brittitorni jatkoi viitaten harkittuun taktiikkaansa. 

Hearn oli suojattinsa voitosta ekstaasissa. 

– Hänen piti palata Madison Square Gardenissa saamansa nöyryytyksen jälkeen. Tänään hänestä tuli tämän painoluokan kuvernööri, Hearn ylisti. 

Lue myös:

    Uusimmat