Kupittaan sairaalan hoitajille syytteet kaltoinkohtelusta

Kolme hoitajaa on saanut syytteet toiminnastaan Turun Kupittaan sairaalan vanhuspsykiatrian osastolla G1. Syytteet liittyvät epäiltyyn potilaiden kaltoinkohteluun vuosina 2009 ja 2013.

Poliisi on aiemmin kertonut, että yhden hoitajan epäillään antaneen itse lääkkeitä ilman lääkärin määräystä. Kahden hoitajan on poliisitutkinnassa epäilty eristäneen potilaan ilman lääkärin määräystä.

Vakavin tapauksista on poliisin mukaan vuodelta 2009. Tuolloin yhden hoitajan epäillään lyöneen nyrkeillä 80-vuotiasta sängyssä makaavaa potilasta, joka oli osittain tiedottomassa tilassa.

Syyttäjä on nyt nostanut yhtä hoitajaa vastaan syytteen törkeästä pahoinpitelystä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Toista hoitajaa syytetään vapaudenriistosta, neljästä virkavelvollisuuden rikkomisesta ja pahoinpitelystä. Kolmas hoitaja on saanut syytteen kahdesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Turun kaupunki antoi maaliskuun alussa kolmelle korkealle virkamiehelle kirjalliset varoitukset laiminlyönneistä Kupittaan sairaalassa. Kaupungin mukaan he olivat muun muassa ohjeistaneet alaisiaan puutteellisesti ja valvoneet näiden toimintaa kehnosti.

Poliisin mukaan sairaalan esimiehiä tai Turun kaupungin johtavassa asemassa olevia virkamiehiä ei kuitenkaan epäillä rikoksista.

Viime vuoden keväällä Kupittaan sairaalan vanhuspsykiatrian osastot G1 ja G2 organisoitiin uudelleen. Työvuoroja muutettiin ja hoitokäytäntöjä uudistettiin.

Hoitajien saamat syytteet käsitellään aikanaan Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.  

Kuuntele puhelu Radio Novaan: Petrin isä oli Turun sairaalan"kauhujen osastolla" 2:12

Lue myös:

    Uusimmat