Kuormaajien ulosmarssi aiheuttaa ruuhkaa Helsinki-Vantaalla – Jos matkustat näillä viidellä lentoyhtiöllä, matkatavarasi eivät ehkä tule perille

Helsinki-Vantaan lentoasemalla on meneillään maahuolintayhtiö Swissportin kuormaajien ulosmarssi, jolla on merkittäviä vaikutuksia lentoliikenteeseen, Finavian viestinnästä kerrotaan.

Ulosmarssi tapahtui hieman ennen kello kolmea iltapäivällä ja oli yhä käynnissä kuuden aikaan illalla.

– Ulosmarssi vaikuttaa merkittävästi Helsinki-Vantaan lentoaseman toimintaan. Tällä hetkellä useita lentoja on myöhässä, sanoo viestintäpäällikkö Maija Ilvonen Finaviasta.

Ilvosen mukaan ulosmarssi vaikuttaa erityisesti Finnairin, Lufthansan, Qatar Airwaysin, Turkish Airlinesin ja EasyJetin lentoihin.

– Kannustamme seuraamaan lentotietoja Finavian nettisivuilta, ja jos mahdollista, matkustamaan vain käsimatkatavaroiden kanssa.

Ulosmarssista uutisoi aiemmin Ilta-Sanomat.

Palta tuomitsee

Ilvonen sanoo, että ulosmarssi ei kohdistu Finaviaan. Muuten hän ei osannut osannut avata ulosmarssin syytä.

Palvelualojen työnantajat (Palta) sanoo tuomitsevansa IAU:laisten laittoman ulosmarssin lentokentällä.

Palta kertoo, että saamansa tiedon mukaan useat IAU:n jäsenet ovat poistuneet töistään Helsinki-Vantaan lentokentällä. Alalla ei ole voimassaolevaa työehtosopimusta, minkä vuoksi työnseisauksesta olisi pitänyt ilmoittaa työriitalain mukaisesti viimeistään kaksi viikkoa ennen.

– Tällaista ilmoitusta ei ole tehty, minkä vuoksi toimet ovat työriitalain vastaisina laittomia, Paltan tiedotteessa sanotaan.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja

    MTV Oy on osa Teliaa. Yrityskaupan myötä olemme päivittäneet tietosuojasivustomme ja tietosuojakäytännöt. Päivitetyt tietosuojakäytännöt astuvat voimaan 15.4.2020. Lue lisätietoja tästä.